Elamme jo kuulemma kesakuuta, pitaako paikkaansa? Suomessa on siis lehti puussa, kukka maassa, paaskynen katon harjalla ja mato paaskysen suussa. Jotenki tuntuu tyhmalta ajatella, etta nain olisi. Kun lahdin tanne, Suomi oli viela lehdeton ja loskainen. Sehan oli vasta eilen? Ehei, sanoo kalenteri. Siita on jo vajaa kaksi kuukautta. Aika menee taalla aivan uskomatonta vauhtia, jopa nopeampaa kuin nelja polhoa pyorailijaa meni alas vuorien rinteita kohti San Diegoa (siita tuonnempana). Kun miettii sita kaikkea Suomen kesassa - vihreytta, lampoa, uintireissuja, jatkuvaa valoisuutta... tulee melkein koti-ikava. Sitten muistaa sen korkeataajuisen aanen, mika ymparoi paikallaan olijan viidessa sekunnissa: saaskien ininan. Ikava hellitti hetkessa :D No, ehka sita jai vahan tuonne sydamen nurkkaan..
Nyt jatetaan tama romantisointi, silla vuorossa on komiikkaa, jannitysta ja seikkailuja. Nyt nimittain julkaistaan tuleva best-seller:
Pyoraillen San Diegoon
Minun osaltani se oli totaalinen akkilahto. Toissa lauantaina lahdin juoksentelemaan Pinnacle Peakille Johanin, Davidin ja lahesnaapureidemme, Sorvaloiden kanssa aamuvarhaisella. Toipuessamme sitten lenkin jalkeen Starbucksissa puheeksi tuli, etta Sorvalan poika, Austin, on lahdossa pyoralla San Diegoon yhdessa Rovalan poikien, Mikon (oikea nimi Mikael) ja Aaronin kanssa. Ehdin jo olla kateudesta vihertavanmusta ennen kuin muut ehdottivat, etta minakin voisin lahtea poikien mukaan. Ja minahan suostuin ilman kahta puhetta!
 |
| Pyorani pakkauksineen |
Kaikki tapahtui nopeasti. Kavaistiin kotona, jolloin pakkasin repullisen tavaroita mukaan puolessa tunnissa. Sitten juoksimme jo eraaseen taloon katsomaan minulle pyoraa. Jatkoimme matkaa kiiltavanpunainen, 50' road bike merkkia Cannondale perakontissa, lompakko 180 $ kevyempana. Ajoimme Rovalan pihaan, kiinnitimme reppuni pyoran tarakkaan - ja se oli menoa sitten. Yli 400 mailia (675km) kuumaa asfalttia poljettavana.
1.Paiva
Viiden mailin jalkeen pysahdyimme Wal-Martissa ostamassa varakumeja ja syotavaa. Minun takapuoleni oli jo saanut tarpeekseen kovasta penkista, joka oli ainoa huono puoli pyorassani. Tuhlasin 20dollaria penkinpehmusteeseen, ja voi sita helpotuksen maaraa kun taas lahdimme liikkeelle! Jatkoimme matkaa yrittaen loytaa erasta isoa tieta, jota pitkin suunniteltu reittimme meni. Tie loytyi huoltoasematiedustelujen jalkeen, ja poljimme viisaampina koko paivan ja illan Wickenburgiin. Kaikilla meni hyvin lukuunottamatta Mikkoa. Han veti pyoran perassa kotitekoista perakarrya, jossa han kuljetti omien tavaroidensa lisaksi muidenkin makuupusseja. 40mailin jalkeen han oli lopen uupunut, ja suostui ilomielin vaihtamaan pyoria minun kanssani. Minulla virtaa perakarryn vetoon viela riitti, koska minun maantiepyorani oli kevyt poljettava muiden normipyoriin verrattuna.
 |
| yopaikka nro1 |
Ongelmat eivat loppuneet silta paivalta. Pimealla, kun Wickenburg ja uni olivat jo kaytannossa nurkan takana, Mikon pyora teki tenan. Pyoran takarengas oli vahan kierossa, ja niin oli myos takahammasrattaan vaihteidenvaihtaja. Naiden seurauksena , kun Mikko vaihtoi kevyelle vaihteelle, vaihtaja osui pinnoihin ja katkaisi niista kolme. Sen jalkeen rengas meni yha pahemmin kieroon, ja osui jo pyoran runkoon joka pyorahdyksella. Selvisimme joten kuten huoltoasemalle kaupungin laidalle, ja menimme nukkumaan joutomaalle aseman taakse. Huolimatta kivisesta alustasta (ehei, ei meilla mitaan patjoja ollut) nukuin kuin tukki!
Puuh. Viela ois 6 paivaa kerrottavana :D Jospa laittaisin enemman kuvia ja vahemman tekstia?
2.Paiva
 |
| Renkaantayttoa |
 |
| 2.yopaikka |
Aamupalan jalkeen ohjelmassa oli pyorakorjaamoa yli puolille paivin, silla mekaanikko ei ollut aluksi paikalla. Itse korjaus kesti paalle puoli tuntia, ja vanteesta tuli lahes uudenveroinen. Mikko osti myos tarakan - han oli heittanyt perakarrynsa Taco Bellin taakse edellisena iltana. Matka jatkui iltapaivalla hanen osaltaan eilista paljon kevyemmin. Paivan taitettava matka oli pitkalti suoraa ja tasaista tieta. Reitin helppoudesta huolimatta en valttynyt kaatumiselta. Se tapahtui nain: ajoin aivan muiden hannilla silmat tiukasti seuraavan takarenkaassa. Aivan liiankin tiukasti, silla en huomannut edessamme olevaa tien ylle kurottelevaa puskaa. Muut vaistivat sen viime hetkella ja minapoika ajoin suoraan siihen. Jalkani olivat polkimien remmeissa kiinni, enka viela kokemattomana osannut vetaa niita nopeasti irti estaakseni kaatumisen. Ramahdin sitten asfalttiin ja sain naarmuja kasiin, polviin ja olkapaahan. Matka jatkui tasta huolimatta, ja seuraava yo nukuttiin Salome-nimisessa pikkukaupungissa, pusikossa junaradan ja autotien valissa.
3.Paiva
 |
| Austin |
Hieman jo rutiinilla taittuvaa matkaa jatkettiin. Tie muuttui makisemmaksi. Kenenkaan kumi ei tyhjentynyt viela tuonakaan paivana. Keskipaivan tienoilla saavuimme coloradojoelle, Arizonan ja Californian rajalle. Uinti joessa oli ensimmainen pesu kolmeen paivaan, ja arvatkaa vaan kuinka mahtavalta tuntui sen jalkeen! Parin tunnin pulikoinnin ja lohoilyn jalkeen jatkoimme poljentaa, kunnes saavuimme Blytheen. Siella etsimme epatietoisina leiriytymispaikkaa. Kysyimme apua koiraa ulkoiluttavalta miehelta, ja han kertoi meille talosta, joka oli tyhjillaan. Leiriydyttiinkin sitten talon takapihan pehmealle nurmikolle. Pihalla kasvoi hedelmapuita seka pahkinapuu, ja napsimme ilta- ja aamupalaksi tuoreita aprikooseja, greippeja, appelsiineja ja walnutteja. Noista puista oon kylla kateellinen Californialaisille!
4.paiva
 |
| 3.yopaikka pahkinapuun alla |
 |
| Loputtomista pelloista |
 |
| Aavikosta, Loputtomista maista ja rekkajonoista |
 |
| Loputtomista hiekkadyyneista |
Matkaa jatkettiin taynna uutta virtaa. Sita tarvittiin, silla paiva oli pitka ja raskas. Maileja taisi tuona paivana kertya eniten, noin 80. Renkaita puhkesi aavikolla useita. Erityiskiitokset rajavartiomiehille, joilta saimme vetta keskella 30mailin tietamatonta aavikkotaivalta. Seuraava kuvasarja ilmentaa, mista paivamme koostui:
 |
| hamara kuva 4.yopaikasta, mina nukun jo tuolla |
Hiekkadyynien jalkeen oli viela toinen loputon aavikko. Sita riemun maaraa, kun iltapaivalla aavikko lopulta vaihtui taas pelloiksi! Ajoimme viela viitisen mailia ja saavuimme Brawley-nimiseen kaupunkiin. Syotyamme tukevasti JackintheBoxissa (2 tacos 0.99$) lahdimme haahuilemaan ja etsimaan yopaikkaa. Poliisimies loysi meidat sitten kaupungin laidalta, kun oli jo pimea. Hanelta kuulimme, etta kaupungissa ei oo yhtaan campingaluetta. Han ohjasti meidat nukkumaan leikkipuistoon kaupungin keskelle. Illalla lahdettiin etsimaan halpaa suihkupaikkaa, ja loydettiinkin sellainen: eraan randomliikkeen takana oli vesiletku, jota hyodynsimme :D
5.Paiva
 |
| rengaspaikkaus freewayn sillan alla |
Kuumin ja tuulisin (vastatuuli oli koko viikon ajan) paiva. Paiva, jolloin nousimme merenpinnan tasosta yli 4000 jalan korkuisille vuorille. Aluksi ajoimme joitain maileja paastaksemme freeway 8:lle. Californian puolella freewaylla pyoraily on laitonta, mutta emme me muutakaan osanneet. Sita myoten poljimme muutaman kuminpaikkauksen siivittamana vuorten juurelle Ocotilloon. Me kaikki oltiin jo vasyneita, ja mietittiin, lahteako ollenkaan ylamakeen. Sille tielle kuitenkin paadyttiin. Ohjelmassa oli 50 mailia keskeytymatonta ylamakea, joka taittui vuoroin polkien, vuoroin taluttaen. Nousun aikana noin mailin valein oli vesisailioita ylikuumentuvien autojen varalle, ja kavimme uittamassa paita joka toisessa viilennykseksi. Tuuli oli niin kova, etta tukka kuivui hetkessa. Kun Mikko uitti paata sailiossa ja tuuli lennatti pisaroita sen hiuksista ja naamasta niin se naytti ihan semmoselta sarjakuvaukkelilta joka itkee niin etta kyyneleet lentaa :D Joka tapauksessa, pitkan raadannan jalkeen saavuttiin ylos, Jacumba-nimiseen kaupunkiin. Se tunne ku tiesi etta se maki on nyt takana! Nukuttiin yo puistossa kirjaston vieressa. Yo oli tosi tuulinen ja kylma ku mun ohuesta makuupussista tuuli puhalsi lapi.
6.Paiva
 |
| 5.yopaikka vuoristossa |
Pitkalti rullailua alamakeen, pienta vastamakea valilla mutta helppoa heinantekoa. Ja kovia vauhteja! Uitiin yhdessa kylmavetisessa purossa sillan alla. Matkan varrella oli vahan valia pienia vuoristokylia- ja kaupunkeja, ja mina tykkasin niista ihan sikana! Kamerasta oli akku loppu jo tassa vaiheessa :s Onneksi Mikollaki oli kamera. Yovyttiin Lakeside-nimisessa kaupungissa. siella semmonen nuori, tummaihoinen jatka naytti meille leirytymispaikan: joutomaa-alueen kaupungin laidalta. Vahan mietitytti, etta tuleekohan se sitten yolla pollimaan meidan pyorat kavereiden kanssa. Mutta epailys oli turha, saatiin nukkua ihan rauhassa.
 |
| 6.paivan uintipaikka oli taman sillan alla |
7.Paiva
Meilla oli enaa pari-kolmekymmenta mailia jaljella, ja mentiinki aika rauhallista vauhtia. Pysahdyttiin muun muassa 99cent storagessa ostamassa 99centin vesimeloni. Mikko loysi sielta myos 8centin energiamehujaita, ja loppumatkalla ei muilta virtaa puuttunut! No, en minakaan kovin vasynyt ollut vaikken jaateloihin kajonnutkaan. Rullailimme lapi jatkuvan kaupunki-ja asutusalueen. Seutu oli hienoa: vehreaa, makista eika kovin tiheaan asuttua.
Kun paasimme San Diegoon, Mission Beachin kulmille, sattui viimeinen takapakki. Muut kaantyivat yhtakkia rantakadulle, ja mina ajoin ohi. Kaannyin seuraavasta risteyksesta samaan suuntaan, mutta silla tiella reppu ja makuupussi paatti jaada kyydista. Kun olin sitonut ne takaisin, palasin rantatieristeykseen ja ajoin vahan matkaa rantakatua, mutten loytanyt enaa muita. Olin eksyksissa yksin suuressa kaupungissa, vailla kannykkaa ja paamaaraa (tiesin kylla, etta aiottiin menna Mission Beachille, mutta kyseinen paikka on hieman hietamaata suurempi). Olo tuntui kieltamatta vahan haljulta. En uskaltanut lahtea mihinkaan suuntaan silta varalta, etta muut olisivat etsimassa minua ja kavisivat risteyksessa. Siina sitten seisoskelin pyorani kanssa ja kyselin ohikulkevilta ihmisilta, ovatko he nahneet kavereitani. Kukaan ei ollut nahnyt, mutta kaikki osoittivat kylla myotatuntoansa minulle. Erityisen ystavallinen oli vanha, pyoraileva pariskunta, joka lupasi etsia kavereitani. Siina miettiessani kaikenlaisia keinoja kavereideni loytamiseksi ja selviytymiseksi mielessani kavi muun muassa poliisin etsiminen, ohikulkijan kannykan lainaaminen tai kiipeaminen laheisen huvipuiston vuoristoradan nokkaan. Onneksi minun ei tarvinnut ryhtya toteuttamaan mitaan kahjoista suunnitelmistani, silla reilun tunnin paasta Austin pyyhalsi rantakatua takaisin pelastaen avuttoman maalaispojan suuresta maailmasta.
 |
| viimeinen yo taivasalla |
Olimme perilla, seitseman paivan uurtamisen jalkeen! Ei kylla jaksettu paljoa enaa beach volleyta pelata! Itse asiassa me ei jaksettu enaa edes lahtea etsimaan leiriytymispaikkaa, me vain lohottiin rantakadun viereisella nurmikolla. Illalla me kirjoitettiin kyltti, jossa luki: "Biked from Phoenix. Looking for a place to sleep tonight. We don't smell" Kukaan ei kuitenkaan ees tullut puhumaan meille, naytettiin varmaan niin pummeilta :D. Ai niin joo, paitsi joku vanha hoyrahtanyt pappa piti meille illalla noin kolmen tunnin yksinpuhelun, joka kasitteli muun muassa valitusta tupakka- ja kaljakielloista rannalla (paljon kiroilua). Mina ja Aaron meinattiin valilla tukehtua nauruun. Illankahmassa saatiin ihmetella myos valtavaa ohiajavaa tuhansien pyorailijoiden joukkoa. He protestoivat ilmeisesti syopapotilaiden puolesta hallitusta vastaan tai jotain.
Seuraavana paivana Sorvalat tulivat San Diegoon ja illalla paasimme heidan kyydillaan pois. Tamakin paiva meni loikoillessa, vasytti hieman.. Viela muutamia Sorvaloiden ottamia kuvia. Eika yhtaan sanaaa enaa!!1
 |
| Kiitos kaverit! vas. mina, Aaron, Austin ja Mikko |
