Minusta

Saanan huipulta

Nyt seuraa postaus, jossa kerron hieman itsestäni ja elämäntilanteestani. Onhan blogi kuitenkin henkilökohtainen, ja jos henkilö sen takana on epämääräinen, voi sekavien kirjoitusten tavaaminen kääntyä  vaikeusasteeltaan 5.12 seinäkiipeilyradan tapaiseksi: mahdottomaksi (Välihuomautus: seinäkiipeily on äärettömän upea harrastus! Heti isompaan kaupunkiin opiskelemaan mentyäni alan varmasti rimpuilla jossain sisähallissa. Ja miksei ulkokallioillakin, kun harjoitusta on tullut). En tosin takaa tämän tekstin huomattavasti helpottavan muiden sepustusten lukemista, mutta jospa se toisi seinään yhdenkin auttavan nupin, jotta vaikeusaste pysyisi 5.11:ssa :).

Olen nyt keväällä kirjoitukset läpi pakertanut abipoika, jolle on täysi kysymysmerkki, mikä haluaisi olla isona. Mietinnän alla ovat lääke- ja luonnontieteelliset alat, mutta mikään ammatti ei tunnu houkuttelevalta ylitse muiden. Hain yhteishaussa mm. lääkikseen sekä fysiikan, kemian ja biologian tiedekuntiin. En ajatellut panostaa paljoa pääsykokeisiin juuri ammattihaaveen puutteen vuoksi, menen lääkikseen jos satun pääsemään. Esimerkiksi fysiikan alalle pääsen suoraan, kun kirjoituksissa iloiseksi yllätykseksi ylitin roimasti itseni.

Opiskelupaikka ei ole kuitenkaan päälimmäisenä mielessäni sattuneesta syystä. Heinäkuun 9. päivänä tieni vie Uttiin, laskuvarjojääkärikomppaniaan. Koulutus kestää vuoden, joten mietintäaikaa jatko-opiskelun suhteen on onneksi runsaasti. Eihän sitä tosin tiedä, kuinka pitkälle itse rankassa koulutuksessa selviää. Saa nähdä. Mutta varmaa on, että pois tullaan vasta kun pään voi kantaa kainalossa tai jalan voi postittaa etukäteen kotiin! Vuosi tulee varmasti olemaan haastava, mutta myös paljon antava siitä selviäville.

Tällä hetkellä elämä on kuin silkkiä vaan! Kevät tekee tuloaan, töitä riittää raksalla, yo-juhlat lähestyvät, Los Angelesin piipahdus(siitä varmaan myöhemmin) lähestyy... kaiken kaikkeaan on todella hienoa elää tätä elämänvaihetta, jossa tulevaisuus pitää sisällään kutkuttavia asioita ja samalla on myös täysin avoin.

Mahtavaa olla nuori!
niin paljon mahdollisuuksia,
niin paljon ovia auki,
niin paljon iloa ja myös surua,
niin paljon toiveita ja myös jännitystä,
niin paljon hykerryttäviä, sykähdyttäviä tunteita,
niin paljon koettavaa, nähtävää, kuultavaa, 
opittavaa
niin, ja joskus myös paljon tarmoa.

weheartit.com

Vaellus

Harri

Mukavampaa ajanvietettä kuin hiihtäminen  aurinkoisessa tunturissa, tuulen tuivertaessa ja lumen säihkyessä joka suunnassa tai ruoan laitto tuntien taivalluksen jälkeen tai Lapin auringonlaskun ihaileminen saa hakea! Tämä tuli omalla kohdallani toistamiseen havaittua, kun lähdin vielä abimaisesti koulusta erkaantuneenakin mukaan lukiomme jokakeväiselle hiihtovaellukselle. Tällä kertaa tiemme vei Kilpisjärven tienoille. Säät hellivät meitä vaeltajia, sillä vain ensimmäisenä päivänä oli lumisen pilvistä. Kyseisenä päivänä kaikki taittoivat matkaa rankoilla potkuilla ja sauvanvedoilla, mutta illan hämärtyessä sumu sai voiton ja leiripaikka jouduttiin pystyttämään suunniteltua aiemmaksi. Koko ensimmäisen päivän poropeukaloista porukkaamme seurasi uskollisesti kesy poro, Harri nimeltään.Välillä tunteet kuumenivat Harrin pyrkiessä ruokaa pursuilevien ahkioiden sisältöön käsiksi, mutta heti seuraavana päivänä kaunat haihtuivat ja tilalle tuli kaipaus: Harri oli jättänyt laumamme.

Suru kuitenkin hälveni kun aurinko alkoi paistaa kirkkaalta taivaalta. Horisonttikin alkoi erottua ja hakusalla ollut majapaikka löytyi aivan läheltä. Innolla kaikki hiihtivät Ailakkajärven tuvalle, jonka ympäristössä päivä meni syöden, avantoa hakaten ja hiihdellen. Siitä vaellus seuraavana päivänä jatkui pari päivää päätyen aina Saanatunturin juurelle (myönnän, oikaisin vähän sillä kello on mitä on). Viimeisenä iltana me, joilla virtaa vähänkään oli jäljellä, hiihdimme Saanan laelle saakka. Näkymät olivat mullistavat. Mikään kuvailu ei tee kunniaa niille maisemille, joten menkää ja katsokaa itse. Saanalta alas lasketellessamme aurinko laski juuri Ruotsin vuorten taakse. Luonto näytti kaiken kauneutensa ja mahtavuutensa, ja kokemus oli kyllä yksi mieleenpainuvimmista ever! Vielä pari kuvaa reissutunnelmista:

Hernekeittopäivä. (irvistys johtuu kovasta purkinavaamisponnistelusta, EI pahasta ruoasta. ei missään nimessä. ehei. eiei. älkääs kuvitelko moista.)

"Kilpisjärven mahtava Saana..."

Alku

Tralalaa. 
Hiiht hiiht
Hyp hyp brr.
Paisk bang hihi.
Mumsmums namm rousk röyh maisk.


Anteeksi. Pyrin tuottamaan jokusen järkevän sanan, vaikka koulunkäynti onkin ohi ja aivot ovat täydellisesti narikassa, enkä muista missä. Ehkä ne unohtuivat liikkasalin naulakkoon matikankirjoitusten jälkeen? Vai olivatkohan ne mukana vielä yhteiskuntaopin kokeessa viime torstaina? Sitten ne voivat sijaita myös kömmössä. Paikassa, jossa Ruukin lukion abit ovat vuosikymmenten ajan ylevästi toteuttaneet tavoitettaan minimoida aika, jonka edellisenä tuntina kertyneet tiedot viettävät säilömuistissa. Paikassa, jolla on aivan oma tuhansia muistoja huokuva ikiaikainen tunnelmansa. Kömmössä jokainen abi tuntee olevansa esi-isiensä maalla  ja voi sielunsa silmin nähdä aina evoluution alkutekijöihin saakka, aikaan, jolloin ensimmäiset ameebankaltaiset abit (Abimprobatur molluscensis) vaelsivat paikalle. Tämä laji on relikti eli jäännös, ja sen esiintymistiheys etenkin maanantaiaamuisin on erityisen suuri vielä näinäkin päivinä.

Tutkijoiden kova kohtalo. Kuva: weheartit.com

Kömmöstä otollisen elinympäristön nykymaailman abille (Homaprobatur sabiens) tekee se tosiasia, että siellä järjellisten tekojen toteuttaminen on mahdotonta. Tutkijat ovat kautta aikojen pyrkineet selvittämään tämän kokemusperäisen tosiseikan mysteeriä, mutta kaikki lähelle ratkaisua päässeet ovat muuttuneet itsekin niin abimaisiksi, että ovat unohtaneet tutkimuksensa autuaasti sen sileän tien. Nämä ennen intohimoiset tutkijat muodostavat nykyään valtaosan erään pienen, onnellista ja luonnonläheistä elämää elävän Tyynenmeren saaren väestöstä. He kuluttavat päivänsä riippumatossa loikoillen, surffaten ja syöden kookospähkinöitä sekä mangoja suoraan puusta.

Olisi ehkä ollut parempi hakea ne aivot ennen blogituksen jatkamista. Tyhjässä päässä pienestä ajatuksen hiutaleesta kehkeytyy nimittäin edellisenkaltainen, jotakuinkin hallitsemattomantempaava lumivyöry. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut? Otan tapahtumista täyden vastuun! Jättäkää kommentti, jos tarvitsette apua tämän luettuanne. Lopuksi haluaisin tiivistää ajatukseni joksikin konkreettiseksi tämän tekstin konkreettisimmaksi  ääh. No, joka tapauksessa tahtoisin lausua pienen runon:

Laskuvarjo
Sinä ilmassa suuri ja mahtava,
Pasaatituulet kaappaat
Yli matalan ja korkean keskuksien
läpi pilvilinnojen ja tuhansien auringonsäteiden
allasi jääkärin saappaat.

Repussa olet pieni, erakoitunut
Vaatimaton, köyhäkin.
Mutta tunnen sinut, ystäväni
ilmassa uljaista uljain!
Kalpenee albatrossikin.