Pari viikkoa on vierähtänyt Uuden-Seelannin vuorimaisemissa. Autonoston jälkeen suunnattiin välittömästi Etelä-Alppien (Maoriksi Ka Tiritiri o te Moana) halkomaan sisämaahan. Se oli sukellus maisemakorttimaailmaan. Kaikkialla kohoaa hulppeita vuorenhuippuja, joiden välissä virtaa kirkkaan turkooseja jokia. Lampaita laiduntaa joka toisessa rinteessä. Siellä täällä on pieniä, muutaman sadan asukkaan kyliä. Nyt sitä ymmärtää kyllä, miksi kaikki Seelanninkävijät suosittelevat vahvasti maata. Luonto on uskomaton!
 |
|
Näimme kirkkaissa vuoristojoissa mahdollisuuden ja päätimme aloittaa meille molemmille ihka uuden harrastuksen, perhokalastuksen. Methvenin pikkukylän rautakaupassa oli kaikki perhostusvälineet loppuunmyyntihintaan. Siinä raavittiin kaupassa päitä miettiessämme mitähän kaikkea näistä leadereista ja indicatoreista ja reeleistä ja fly lineistä ja rodeista me tarvittaisiin kalojen narraamiseen. Saatiin onneksi puhelinkonsultaatioyhteys öiseen Suomeen ja ostaa pamautettiin kunnon kalavermeet kumisaappaita ja polarisoituja aurinkolaseja myöten. Luvat vielä käytiin ostamassa paikallisen kuppilan wifi-yhteydellä, ja youtubesta katsottiin silmä tarkkana perhonheiton opetusvideoita ja solmujen tekoa. Sitten ei muuta kuin takaisin vuorille ja joen varteen! Alussa ei siima lennähtänyt kyllä kuin videolla, vaikka käden liike oli taatusti juuri samanlainen. Ensimmäiseltä reissulta sain saaliiksi ainakin poskea, niskaa ja kylkeä. Siinä alkoi ymmärtää, miksi jotkut harjoittelevat heittoja ilman koukkua!
Oppia ikä kaikki. Muutaman päivän perätysten siimaa singutimme Eteläsaaren keskiosan jokivarsilla ja heitot alkavat jo sujua huomattavasti paremmin. Saalistakin saimme Santun napatessa iltahämärässä valtavan, usean sentin mittaisen vonkaleen Rangitata-joelta. Muita eväkkäitä ei olla vielä onnistuttu narraamaan. Potut ja porkkanat on aina olleet peräkontissa odottamassa kalasoppaa varten, vaan kasvispainotteisella keitolla on tähän mennessä porskutettu. Kyllä se vielä joku päivä onnistaa! Yritystä tullaan ainakin varmasti jatkamaan. Ja mikäs on kalamiehellä ollessa auringonpaisteisella jokivarrella häkellyttävissä vuorimaisemissa. Tai no aurinko nyt ei ihan joka päivä paista täälläkään. Ja Australiassa päivää paistatelleille tuntuu talvelta, kun elohopea saattaa täällä pudota kymmenen tienoille. Viime viikolla oli moinen hyytävä kylmyys, ja pikku ikävä siinä tuli kenguruiden maahan kolmatta paitaa päälle pukiessa.
 |
| Vaan Subaru 4WD kulkee missä vaan! |
Nyt on onneksi taas kesä. Ollaan Dunedinin kaupungin huudeilla kolmatta päivää, ja hyvissä hommissa: nimittäin surffiaalloilla jälleen! Pistettiin yksissä tuumin perhostuspuolen hommat tauolle, kun mentiin morjenstamaan
Topiasta ja Jaskaa, jotka poimivat aprikooseja Roxburghin kylässä. Pojat asuivat kullanhuuhdontaa harjoittavan vanhan miekkosen takapihalla asuntovaunussa. He olivat lähdössä töidensä päätyttyä surffipuolen hommiin Dunediniin ja me liityimme ilomielin seuraan. Roxburghissa kuitenkin oltiin ensin kolme päivää poikien lopetellessa työhommiaan. Perhostettiin, musisoitiin kirjastossa, uitiin poikien privaattilammessa, paistettiin lättyjä ja kertoiltiin reissujuttuja. Päästiin tekemään myös mieleenpainuva vierailu naapurin Elisabethin luokse. Hän oli erittäin nuorekas 66-vuotias luontaisparantaja, pieni ja punatukkainen nainen, joka kasvatti itse lähes kaiken ruokansa, kulki kesät talvet paljain jaloin, nukkui usein yönsä pihalla sekä puhui ja nauroi valtavasti. Hän tarjosi meille päivälliseksi raakakasvispataa sekä ruisleipää, lauloi meille muinaiskeltiksi sekä antoi lukuisia elämänohjeita. Neuvot koskivat pääosin ravitsemusta, mutta saimme ohjeistusta myös muun muassa aviopuolison valitsemiseen. Elisabeth oli mahtava persoona, tiesi paljon asioista ja uskoi täysillä omiin näkemyksiinsä. Kiitos vierailusta!
 |
| Jaska & Topias |
 |
| Poikain hulppea työasunto |
Roxburghista ajelimme Dunediniin, jossa Jaska oli sopinut treffit lautoja korjaavan
miehen kanssa taitettuaan yhden evistään meren myllerryksessä. Me saimme Santun
kanssa hommattua laudat heti seuraavana päivänä. Päivän kävimme palelemassa
hyytävässä, 14-asteisessa meressä lyhyissä märkkäreissämme, jonka jälkeen
suuntasimme poikien jalanjäljissä Warehouseen ostamaan sadan dollarin
nelimilliset pitkät märkäpuvut. Talli on vaihtunut: Team Aldi on nyt Team
Aquasplash! Ollaan sahattu Smails Beachin ja Blackheadin väliä aamu- ja ilta-aalloilla, ja uusi lauta on sisäänajettu ja hyväksi todettu. Vielä ainakin päivän verran mahdamme surffailla täällä maisemissa, jonka jälkeen tarkoitus on suunnata West coastille. Jaska ja Topias tietävät sieltä "huumaavan" rannan, jossa aallot ovat pitkiä, delfiinit uiskentelevat vierellä, vesi on lämmintä...
Ja kuulemma hyvä perhostusjokiakin on!
