Terima kasih

Airbus kohoaa korkeuksiin Balin ylle,

pyyhkäisten laskevan auringon kultaamia pilviä.

Kotimatkan aika.

Puolitoista kuukautta ehdin viettää Indonesian trooppisessa lämmössä. Kyseinen aika vierähti kolmella saarella: Balilla, Lombokilla sekä Sumbawalla. Käytiin myös kurkkaamassa piskuinen Gili Airin saari vedenalaisine ihmeineen. Pääosa harrastustoiminnastamme tapahtui kuitenkin veden pinnalla. Paikoissa, joissa valtamerellä tuhansia kilometrejä matkustaneet mainingit murtuvat rannikolle muodostaen otolliset olosuhteet lainelautailun eli surffauksen harjoittamiselle. Heti Indoihin saavuttuamme ostin Balilta oman surffilaudan, 6'1 shortboardin. Se on tällä hetkellä allani ruumassa, lautabägin sekä makuupussin ja retkipatjan pehmeään syliin kiedottuna. Matkalla kohti Suomea ja Nallikarin niemenkärjen syysmyrskyistä point breikkiä. Tai no, jos itämeri ei aaltoja tarjoa niin ehkä lauta liitää seuraavaksi Atlantin aalloilla…

 

Asiaankuuluva sinkkikerros UV-säteiltä suojaamassa.

Yoyo's, Sumbawa

Ekas, Lombok. Kuva: Henri Huhtala

Millainen on Indonesia? Viidakkoa, hiekkarantaa, riisipeltoja. Tiheään rakennettuja kaupunkeja, joissa rakennusdirektiivit ovat yhtä moninaiset kuin kiinni kytketyt koirat: niitä ei ole. Liikenne on oma lukunsa. Autot ajavat keskellä tietä ja skootterit suihkivat ohi oikealta ja vasemmalta. Ja mitä tulee skootterin matkustajamäärään, niin aina on tilaa yhdelle joka käyttää Nasi campuria. Nelihenkinen perhe menee mainiosti yhdellä mopolla ja isoäidillekin löytyy vielä tilaa tarakalta. Toiset käyttävät kypärää, useimmat eivät. Kaikessa kaoottisuudessaan liikenne kuitenkin tuntuu sujuvan. Kaikki joustavat vuorollaan: keskellä ajava auto antaa tööttäävälle tilaa. Risteyksessä kaikki hivuttautuvat keskelle ja etuajo-oikeus vaihtuu suunnalta toiselle. Punaisissa valoissa skootterit ajavat etulinjaan jalkakäytävän kautta. Liikenneympyröissä ajetaan suorinta mahdollista reittiä, tarvittaessa väärään suuntaan. Moottoritietäkin voi mopolla päästellä vastaantulevien puolen pientareella, mikäli toinen suunta on vaikkapa mellakan vuoksi tukossa. Kuten Topias tuumasi: "Liikenne on vähän kuin joku peli, jossa pitää puikkelehtia eteenpäin ja koittaa selvitä hengissä. Alussa se on ihan hauskaa, mutta pidemmän päälle se alkaa kyllästyttää." Onneksi liikenne on huomattavasti Balia rauhallisempaa Lombokilla ja Sumbawalla, joissa suurimman osan ajasta vietimme.

Onnellinen surffari-Topias ja kahden viimeisen viikon kulkupelimme.

Länsi-Sumbawan rantamaisemaa

Tyypillinen Indonesialainen lepokatos

Rommaania illan ratoksi. Sumbawalla vietettiin yöt riippumattomajoituksessa huoneemme kuistilla. Paljon viileämpi ja mukavampi kuin ilmastoimaton tuuletinhuone. Ja vähemmän moskiittoja.

Indonesialaiset ihmiset ovat välittömiä ja ystävällisiä. Tervehdykset toimitetaan iloisen hymyn kera ja englanninkielen taitoiset tulevat monesti juttelemaan. Sumbawalla me auringon valkaisemat pellavapäät olimme jakamattoman huomion kohteena, etenkin pohjoisen Besarissa, jossa surffiaaltojen puutteen vuoksi ei länsimaisia ihmisiä juuri näe. Joka toinen vastaantulija huikkasi virnistäen: "Hello, mister!" Eilen kun oltiin Topiaksen kanssa iltakävelyllä, niin paikalliset pyysi meitä pelaamaan Aasiassa suosittua potkulentopalloa (en tiedä lajin oikeaa nimeä), jossa pientä, onttoa koripunospalloa pomputellaan kaikilla ruumiinosilla poislukien kädet. Jos pallo putosi omalla kohdalla, joutui suorittamaan viisi punnerrusta. Siitä muodostuikin mainio iltatreeni meille aloittelijoille. Pelien jälkeen juteltiin mukavia, otettiin kaverikuvia ja lähetettiin kaveripyyntöjä facebookissa, kuten monesti aiemminkin reissulla.

  

Aaltojen tähystystä

 

Viidakon Tarzan. Mun kaksi viimeistä reissuviikkoa vierähti Sumbawaa valloittaessa ko. Tarzanin taisteluparina. Oli loistomeininki!

Käytiin Sumbawalla mahtavalla vesiputouksella, jolla otettiin arskaa, lankutettiin ja luettiin romaania.

 

Ja hypittiin kallioilta!

Tarzan rimpuili myös kallioilla.

Kuusi ja puoli kuukautta sitten koneen pyörät irtosivat Suomen kamarasta.

Se tuntuu pitkältä ajalta. Toisaalta, äskenhän sitä vasta lähdettiin?

Aika on liitänyt ja kuitenkin madellut. Sellaista se on kun on reissussa.

Kun näkee ja kokee monenmoista uutta.

Kun mukana on hyviä tyyppejä.

Kun ystävystyy ihmisiin vieraista kulttuureista,

ja huomaa, kuinka samanlaisia ihmiset pohjimmiltaan ovat, elintavoistaan ja ympäristöstään riippumatta.

Kun aurinko paistaa.

Kun päiväohjelma saattaa olla surffausta, syömistä ja löhöämistä,

ja tuntuu, että niin on hyvä.

Kun aikatauluilla ei ole niin väliä.

Kun stressin määrä  ajoittain lähentelee absoluuttista nollapistettä.

  

Minä ja menopelini!

Lyhyesti: elämäni paras reissu. Ja reissun puoli ruokaa on, että kerran kun on lähtenyt niin voi jälleen palata lähtöruutuun. Suomeen, jossa on syntynyt ja kasvanut. Jossa asiat toimivat paremmin kuin suurimmassa osassa maailmaa. Jossa on mahdollisuudet vaikka mihin. Johon on ollut valtava etuoikeus syntyä. Josta perhe ja ystävät tekevät kodin.  

Kotiinpaluutunnelmia heijastelee tämän tekstin otsikko. Terima kasih on Bahasan kieltä ja tarkoittaa kiitos.

Täydellistä aaltoa etsimässä

Herätys soi aamulla 5:00.
Silmät auki,
uimasortsit jalkaan ja ulos.
On vielä säkkipimeää.
Hostellin ruokakatoksessa paistetaan munia, paahdetaan leipää ja keitetään kahvit.
5:30 nostetaan laudat skootterin telineelle ja lähdetään painamaan pitkin pimeää ja kapeaa tietä.
Nukkuvia koiria säpsähtelee tien laidasta hereille, kukko laulaa jossain.
Ilma on jopa viileä kuudenkympin vauhdissa ilman paitaa. Viima herättää.
Taivaanrannassa pieni kajastus, aavistus auringosta.
Asfaltilta käännytään kuoppaiselle soratielle
ja saavutaan lahden rantaan. 
Pimeys on vaihtunut sarastukseksi.
Lauta telineeltä, sinkkiä naamaan mopon penkin alta.
Viidenkymmenen metrin kirmaus rantaan.
Hietikolle on huuhtoutunut valtavasti muoviroskaa. Surullinen näky.
Eilen pikkupojat keräsivät roskia urakkapalkalla. 1000 rupiaa eli 7 snt pussilta  Loistavaa, pojat!
Karkuremmi nilkkaan kiinni,
kahlaus kirkkaaseen veteen, joka lämmittää viileässä aamussa.
Breikkiä päin melomaan, katsellen alla levittäytyvää koralliriuttaa, 
sekä horisontissa murtuvia aaltoja.
Matkaa on pari sataa metriä. Siinä lämpenee hyvin paikat.
Saapuminen line-upille, aaltojenkyttäyspaikalle murtumiskohdan takana. 
Meidän kanssamme horisonttiin tähystää jo neljä vanhempaa surffaria.
Istumaan laudalle. Hetken hengähdys.
On tyyntä. Veden pinnalla on vain pientä lainehdintaa.
Ulapalla näkyy harjanne, joka kasvaa lähestyessään line-upia.
Saisikohan tuosta aallon? Saa siitä!
Mahalleen laudalle ja kiivas melominen päälle taakse vilkuillen.
Tuntuu sysäys, ja lauta kallistuu aallon alamäkeen
Punnerrus käsillä, ponnahdus jaloilleen.
Aallolla jälleen! 
Käännös oikealle, sininen aalto murtuu takana valkoiseksi pesukoneeksi.
Murtuva lippa heittää vettä niskaan.
Lauta liitää pitkin aallon sineä, tuuli kohisee korvissa.
Aalto kaatuu koko matkalta, heittäytyminen valkoisen kuohun keskelle
Meloen takaisin kohti line-upia,
hengästyneenä, suu korvissa.
Aurinko pilkistää kukkulan takaa.
Pelkästään tämän aallon takia kannatti herätä!
Ja ei kun uutta metsästämään.

Kuvat kuvasi ammattilaisen ottein Henri Huhtala eräänä toisena aamuna, eräällä toisella lahdella.