Paluu

Maailmaan ma avaraan kun kerran menin vaeltamaan

Tama on paluu kahdessakin mielessa. Paluu blogiin, jonka olen jattanyt erittain vahalle huomiolle viime viikkoina. Toisaalta huomenna, kello 08:58 alkaa paluuni Suomeen. Kauan aikaa sitten suunniteltu, paljon vaivannakoa (oikeastaan suurin vaivannako on vasta tulevana lukuvuonna) vaadittu reissu alkaa olla takana. On aika pysahtya hetkeksi kelaamaan muistojen filminauhaa, joka on viimeisten kuukausien aikana ollut aarimmaisen varikas. No, ehka tuo oli hieman liikoja lupaavaa puhetta, silla en ala tassa kelailemaan kaikkea mahdollista Atlantin takana tapahtunutta. Kattavampaa muistosarjaa kaipaavia neuvon palaamaan yhtiomme aiempiin julkaisuihin.

Jokunen viikko sitten muutin pois lintukodostani rikkaiden asuinseudulta Cave Creekista ja rymaytin Downtowniin Rovaloille rempassa olevaan taloon. Elo taalla on ollut rattoisaa kaikkine kommelluksineen, rappauksineen, mietiskelyineen seka paivittaisine uintireissuineen. Rovalat ovat ihmisia, joista on vaikea olla pitamatta: he ovat hauskoja, rentoja, iloisia ja mukavia. Erityisen hyvaksi kaverikseni muodostui Mikko, jonka kanssa jaoin monet remonttipaivat ja public pool -reissut.

Aika on mennyt nopeampaa kuin naapurin koira nahdessaan hot dogin putoavan parvekkeelta: lahtopaivamme tuntuu aivan eiliselta. Toisaalta siita on lahes ikuisuus, kun tarkemmin miettii. Joka tapauksessa sekuntien, minuuttien ja tuntien kivivyorylle ei mahda mitaan. Nena taytyy vain kaantaa kohti kotia, poispain kaikesta hienosta taalla. 24 tunnin paasta lentokone taitaa olla jo Euroopan puolella, oli Amerikka sitten miten hauska paikka tahansa. Lennolta myohastyminenkaan ei ole hieno idea, silla talloin paasisin hyvin pian katselemaan maata kalterien sisapuolelta vierailuaikani paattyessa. Ymmarran toisaalta amerikkalaisten tiukkuutta vierailupolitiikassa: onhan heilla ainutlaatuinen maa asuttavanaan.

Olen saanut paljon uusia evaita elamaan matkaltani. Kielimuurin murtuminen ja ehka parantunut kielitaitokin ovat vain osa Atlantin takaisesta annista: vielapa enemman annan arvoa uskomattomille kokemuksille ja muistoille, avartuneelle maailmankuvalle - seka uusille ystaville. Mikon lappahaastattelukysymyksiin: " How do you feel now?Was the trip what you excepted?" vastaan ei. Matka oli monin kerroin rikkaampi ja mahtavampi kokemus mita uskalsin odottaa.

Joka tapauksessa rakas Suomeni, pian tavataan :)

Kuvakertomus vaelluksesta Suuressa kanjonissa

Ettei tama juttu ehdi vanheta liiaksi: olin viime keskiviikkona hiking at Grand Canyon. Matkamme vei Bright angel trailia myoten aina kanjonin pohjalle saakka seka takaisin ylos. Matkaa kertyi noin 14 mailia, korkeusvaihtelu oli noin 5000jalkaa. Paikka oli uskomaton. Joka kerta, kun nosti katseensa polusta, sai hammastella maisemien ihmeellisyytta. Sita on vaikea sanoin kuvailla, joten annan (huonolaatuisien) kuvien puhua puolestaan. Siis, nain ollen ja niin edelleen, kiertelematta eli pitemmitta puheitta muutama kuva, jonka nappasin matkalta.

Matkaan jenkkihymy huulilla!

Alaspain kay tiemme

Kovapainen ilmestys

Ne maisemat

Muulikaravaani

Indian gardens

aah..

Perilla kanjonin pohjassa, Coloradojoella

Muuliansa piiskaava ratsastaja muulinsa kera

Paluumatkalla vasytti huolimatta upeasta auringonlaskusta

Mitah, onko nyt jo kesa?

Elamme jo kuulemma kesakuuta, pitaako paikkaansa? Suomessa on siis lehti puussa, kukka maassa, paaskynen katon harjalla ja mato paaskysen suussa. Jotenki tuntuu tyhmalta ajatella, etta nain olisi. Kun lahdin tanne, Suomi oli viela lehdeton ja loskainen. Sehan oli vasta eilen? Ehei, sanoo kalenteri. Siita on jo vajaa kaksi kuukautta. Aika menee taalla aivan uskomatonta vauhtia, jopa nopeampaa kuin nelja polhoa pyorailijaa meni alas vuorien rinteita kohti San Diegoa (siita tuonnempana). Kun miettii sita kaikkea Suomen kesassa - vihreytta, lampoa, uintireissuja, jatkuvaa valoisuutta... tulee melkein koti-ikava. Sitten muistaa sen korkeataajuisen aanen, mika ymparoi paikallaan olijan viidessa sekunnissa: saaskien ininan. Ikava hellitti hetkessa :D No, ehka sita jai vahan tuonne sydamen nurkkaan..

Nyt jatetaan tama romantisointi, silla vuorossa on komiikkaa, jannitysta ja seikkailuja. Nyt nimittain julkaistaan tuleva best-seller: Pyoraillen San Diegoon

Minun osaltani se oli totaalinen akkilahto. Toissa lauantaina lahdin juoksentelemaan Pinnacle Peakille Johanin, Davidin ja lahesnaapureidemme, Sorvaloiden kanssa aamuvarhaisella. Toipuessamme sitten lenkin jalkeen Starbucksissa puheeksi tuli, etta Sorvalan poika, Austin, on lahdossa pyoralla San Diegoon yhdessa Rovalan poikien, Mikon (oikea nimi Mikael) ja Aaronin kanssa. Ehdin jo olla kateudesta vihertavanmusta ennen kuin muut ehdottivat, etta minakin voisin lahtea poikien mukaan. Ja minahan suostuin ilman kahta puhetta!

Pyorani pakkauksineen

Kaikki tapahtui nopeasti. Kavaistiin kotona, jolloin pakkasin repullisen tavaroita mukaan puolessa tunnissa. Sitten juoksimme jo eraaseen taloon katsomaan minulle pyoraa. Jatkoimme matkaa kiiltavanpunainen, 50' road bike merkkia Cannondale perakontissa, lompakko 180 $ kevyempana. Ajoimme Rovalan pihaan, kiinnitimme reppuni pyoran tarakkaan - ja se oli menoa sitten. Yli 400 mailia (675km) kuumaa asfalttia poljettavana.

1.Paiva


Viiden mailin jalkeen pysahdyimme Wal-Martissa ostamassa varakumeja ja syotavaa. Minun takapuoleni oli jo saanut tarpeekseen kovasta penkista, joka oli ainoa huono puoli pyorassani. Tuhlasin 20dollaria penkinpehmusteeseen, ja voi sita helpotuksen maaraa kun taas lahdimme liikkeelle! Jatkoimme matkaa yrittaen loytaa erasta isoa tieta, jota pitkin suunniteltu reittimme meni. Tie loytyi huoltoasematiedustelujen jalkeen, ja poljimme viisaampina koko paivan ja illan Wickenburgiin. Kaikilla meni hyvin lukuunottamatta Mikkoa. Han veti pyoran perassa kotitekoista perakarrya, jossa han kuljetti omien tavaroidensa lisaksi muidenkin makuupusseja. 40mailin jalkeen han oli lopen uupunut, ja suostui ilomielin vaihtamaan pyoria minun kanssani. Minulla virtaa perakarryn vetoon viela riitti, koska minun maantiepyorani oli kevyt poljettava muiden normipyoriin verrattuna.

yopaikka nro1

          Ongelmat eivat loppuneet silta paivalta. Pimealla, kun Wickenburg ja uni olivat jo kaytannossa nurkan takana, Mikon pyora teki tenan. Pyoran takarengas oli vahan kierossa, ja niin oli myos takahammasrattaan vaihteidenvaihtaja. Naiden seurauksena , kun Mikko vaihtoi kevyelle vaihteelle, vaihtaja osui pinnoihin ja katkaisi niista kolme. Sen jalkeen rengas meni yha pahemmin kieroon, ja osui jo pyoran runkoon joka pyorahdyksella. Selvisimme joten kuten huoltoasemalle kaupungin laidalle, ja menimme nukkumaan joutomaalle aseman taakse. Huolimatta kivisesta alustasta (ehei, ei meilla mitaan patjoja ollut) nukuin kuin tukki!

Puuh. Viela ois 6 paivaa kerrottavana :D Jospa laittaisin enemman kuvia ja vahemman tekstia?

2.Paiva

Renkaantayttoa

2.yopaikka

Aamupalan jalkeen ohjelmassa oli pyorakorjaamoa yli puolille paivin, silla mekaanikko ei ollut aluksi paikalla. Itse korjaus kesti paalle puoli tuntia, ja vanteesta tuli lahes uudenveroinen. Mikko osti myos tarakan - han oli heittanyt perakarrynsa Taco Bellin taakse edellisena iltana. Matka jatkui iltapaivalla hanen osaltaan eilista paljon kevyemmin. Paivan taitettava matka oli pitkalti suoraa ja tasaista tieta. Reitin helppoudesta huolimatta en valttynyt kaatumiselta. Se tapahtui nain: ajoin aivan muiden hannilla silmat tiukasti seuraavan takarenkaassa. Aivan liiankin tiukasti, silla en huomannut edessamme olevaa tien ylle kurottelevaa puskaa. Muut vaistivat sen viime hetkella ja minapoika ajoin suoraan siihen. Jalkani olivat polkimien remmeissa kiinni, enka viela kokemattomana osannut vetaa niita nopeasti irti estaakseni kaatumisen. Ramahdin sitten asfalttiin ja sain naarmuja kasiin, polviin ja olkapaahan. Matka jatkui tasta huolimatta, ja seuraava yo nukuttiin Salome-nimisessa pikkukaupungissa, pusikossa junaradan ja autotien valissa.

3.Paiva

Austin

Hieman jo rutiinilla taittuvaa matkaa jatkettiin. Tie muuttui makisemmaksi. Kenenkaan kumi ei tyhjentynyt viela tuonakaan paivana. Keskipaivan tienoilla saavuimme coloradojoelle, Arizonan ja Californian rajalle. Uinti joessa oli ensimmainen pesu kolmeen paivaan, ja arvatkaa vaan kuinka mahtavalta tuntui sen jalkeen! Parin tunnin pulikoinnin ja lohoilyn jalkeen jatkoimme poljentaa, kunnes saavuimme Blytheen. Siella etsimme epatietoisina leiriytymispaikkaa. Kysyimme apua koiraa ulkoiluttavalta miehelta, ja han kertoi meille talosta, joka oli tyhjillaan. Leiriydyttiinkin sitten talon takapihan pehmealle nurmikolle. Pihalla kasvoi hedelmapuita seka pahkinapuu, ja napsimme ilta- ja aamupalaksi tuoreita aprikooseja, greippeja, appelsiineja ja walnutteja. Noista puista oon kylla kateellinen Californialaisille!

4.paiva

3.yopaikka pahkinapuun alla

Loputtomista pelloista

Aavikosta, Loputtomista maista ja rekkajonoista

Loputtomista hiekkadyyneista

Matkaa jatkettiin taynna uutta virtaa. Sita tarvittiin, silla paiva oli pitka ja raskas. Maileja taisi tuona paivana kertya eniten, noin 80. Renkaita puhkesi aavikolla useita. Erityiskiitokset rajavartiomiehille, joilta saimme vetta keskella 30mailin tietamatonta aavikkotaivalta. Seuraava kuvasarja ilmentaa, mista paivamme koostui:

hamara kuva 4.yopaikasta, mina nukun jo tuolla

Hiekkadyynien jalkeen oli viela toinen loputon aavikko. Sita riemun maaraa, kun iltapaivalla aavikko lopulta vaihtui taas pelloiksi! Ajoimme viela viitisen mailia ja saavuimme Brawley-nimiseen kaupunkiin. Syotyamme tukevasti JackintheBoxissa (2 tacos 0.99$) lahdimme haahuilemaan ja etsimaan yopaikkaa. Poliisimies loysi meidat sitten kaupungin laidalta, kun oli jo pimea. Hanelta kuulimme, etta kaupungissa ei oo yhtaan campingaluetta. Han ohjasti meidat nukkumaan leikkipuistoon kaupungin keskelle. Illalla lahdettiin etsimaan halpaa suihkupaikkaa, ja loydettiinkin sellainen: eraan randomliikkeen takana oli vesiletku, jota hyodynsimme :D


5.Paiva

rengaspaikkaus freewayn sillan alla

Kuumin ja tuulisin (vastatuuli oli koko viikon ajan) paiva. Paiva, jolloin nousimme merenpinnan tasosta yli 4000 jalan korkuisille vuorille. Aluksi ajoimme joitain maileja paastaksemme freeway 8:lle. Californian puolella  freewaylla pyoraily on laitonta, mutta emme me muutakaan osanneet.  Sita myoten poljimme muutaman kuminpaikkauksen siivittamana vuorten juurelle Ocotilloon. Me kaikki oltiin jo vasyneita, ja mietittiin, lahteako ollenkaan ylamakeen. Sille tielle kuitenkin paadyttiin. Ohjelmassa oli 50 mailia keskeytymatonta ylamakea, joka taittui vuoroin polkien, vuoroin taluttaen. Nousun aikana noin mailin valein oli vesisailioita ylikuumentuvien autojen varalle, ja kavimme uittamassa paita joka toisessa viilennykseksi. Tuuli oli niin kova, etta tukka kuivui hetkessa. Kun Mikko uitti paata sailiossa ja tuuli lennatti pisaroita sen hiuksista ja naamasta niin se naytti ihan semmoselta sarjakuvaukkelilta joka itkee niin etta kyyneleet lentaa :D Joka tapauksessa, pitkan raadannan jalkeen saavuttiin ylos, Jacumba-nimiseen kaupunkiin. Se tunne ku tiesi etta se maki on nyt takana! Nukuttiin yo puistossa kirjaston vieressa. Yo oli tosi tuulinen ja kylma ku mun ohuesta makuupussista tuuli puhalsi lapi.

6.Paiva

5.yopaikka vuoristossa

Pitkalti rullailua alamakeen, pienta vastamakea valilla mutta helppoa heinantekoa. Ja kovia vauhteja! Uitiin yhdessa kylmavetisessa purossa sillan alla. Matkan varrella oli vahan valia pienia vuoristokylia- ja kaupunkeja, ja mina tykkasin niista ihan sikana!  Kamerasta oli akku loppu jo tassa vaiheessa :s Onneksi Mikollaki oli kamera. Yovyttiin Lakeside-nimisessa kaupungissa. siella semmonen nuori, tummaihoinen jatka naytti meille leirytymispaikan: joutomaa-alueen kaupungin laidalta. Vahan mietitytti, etta tuleekohan se sitten yolla pollimaan meidan pyorat kavereiden kanssa. Mutta epailys oli turha, saatiin nukkua ihan rauhassa.

6.paivan uintipaikka oli taman sillan alla

7.Paiva 


Meilla oli enaa pari-kolmekymmenta mailia jaljella, ja mentiinki aika rauhallista vauhtia. Pysahdyttiin muun muassa 99cent storagessa ostamassa 99centin vesimeloni. Mikko loysi sielta myos 8centin energiamehujaita, ja loppumatkalla ei muilta virtaa puuttunut! No, en minakaan kovin vasynyt ollut vaikken jaateloihin kajonnutkaan. Rullailimme lapi jatkuvan kaupunki-ja asutusalueen. Seutu oli  hienoa: vehreaa, makista eika kovin tiheaan asuttua.
           Kun paasimme San Diegoon, Mission Beachin kulmille, sattui viimeinen takapakki. Muut kaantyivat yhtakkia rantakadulle, ja mina ajoin ohi. Kaannyin seuraavasta risteyksesta samaan suuntaan, mutta silla tiella reppu ja makuupussi paatti jaada kyydista. Kun olin sitonut ne takaisin, palasin rantatieristeykseen ja ajoin vahan matkaa rantakatua, mutten loytanyt enaa muita. Olin eksyksissa yksin suuressa kaupungissa, vailla kannykkaa ja paamaaraa (tiesin kylla, etta aiottiin menna Mission Beachille, mutta kyseinen paikka on hieman hietamaata suurempi). Olo tuntui kieltamatta vahan haljulta. En uskaltanut lahtea mihinkaan suuntaan silta varalta, etta muut olisivat etsimassa minua ja kavisivat risteyksessa. Siina sitten seisoskelin pyorani kanssa ja kyselin ohikulkevilta ihmisilta, ovatko he nahneet kavereitani. Kukaan ei ollut nahnyt, mutta kaikki osoittivat kylla myotatuntoansa minulle. Erityisen ystavallinen oli vanha, pyoraileva pariskunta, joka lupasi etsia kavereitani. Siina miettiessani kaikenlaisia keinoja kavereideni loytamiseksi ja selviytymiseksi mielessani kavi muun muassa poliisin etsiminen, ohikulkijan kannykan lainaaminen tai kiipeaminen laheisen huvipuiston vuoristoradan nokkaan. Onneksi minun ei tarvinnut ryhtya toteuttamaan mitaan kahjoista suunnitelmistani, silla reilun tunnin paasta Austin pyyhalsi rantakatua takaisin pelastaen avuttoman maalaispojan suuresta maailmasta.

viimeinen yo taivasalla

          Olimme perilla, seitseman paivan uurtamisen jalkeen! Ei kylla jaksettu paljoa enaa beach volleyta pelata! Itse asiassa me ei jaksettu enaa edes lahtea etsimaan leiriytymispaikkaa, me vain lohottiin rantakadun viereisella nurmikolla. Illalla me kirjoitettiin kyltti, jossa luki: "Biked from Phoenix. Looking for a place to sleep tonight. We don't smell" Kukaan ei kuitenkaan ees tullut puhumaan meille, naytettiin varmaan niin pummeilta :D. Ai niin joo, paitsi joku vanha hoyrahtanyt pappa piti meille illalla noin kolmen tunnin yksinpuhelun, joka kasitteli muun muassa valitusta tupakka- ja kaljakielloista rannalla (paljon kiroilua). Mina ja Aaron meinattiin valilla tukehtua nauruun. Illankahmassa saatiin ihmetella myos valtavaa ohiajavaa tuhansien pyorailijoiden joukkoa. He protestoivat ilmeisesti syopapotilaiden puolesta hallitusta vastaan tai jotain.

Seuraavana paivana Sorvalat tulivat San Diegoon ja illalla paasimme heidan kyydillaan pois. Tamakin paiva meni loikoillessa, vasytti hieman.. Viela muutamia Sorvaloiden ottamia kuvia. Eika yhtaan sanaaa enaa!!1

Kiitos kaverit! vas. mina, Aaron, Austin ja Mikko

Valmistutaan sita taallakin...

...eika homma tapahdu aivan samaan tapaan kuin Suomessa. Eilen oli Johanin graduation ceremony, johon myos minulla oli kunnia ottaa osaa yhdessa tuhansien ja taas tuhansien amerikkalaisten kanssa. Seuraavaksi vertailua yo-juhlan kanssa:  

Samaa

•  Opiskelijat valmistuvat High Schoolista, joka vastaa lukiota
• Tapahtumaan osallistuu valmistuneiden sukulaisia ja tuttavia
• Ohjelmassa on pitkalti musiikkia ja puheita

Amerikan mallia

• Valmistuneita on valtavasti, monta sataa
• Tapahtumaan osallistuu ystavankin kaverit, kaimat, sukulaiset, vaihtopenkin lammittajat, tutuntutuntutut seka kaikki muut, jotka ovat tempautuneet juhlapaikkaan kohdistuneen autotsunamin mukaan. 
• Edellisten seurauksena tilaisuus jarjestetaan valtavassa konserttihallissa
• Valmistuneet pitavat Tylypahkan-aikaisia kaapuja seka polhoja hattuja, jotka heitetaan taivaan tuuliin osana seremoniaa (kuva)
• Muuten ohjelmassa on puheita, opiskelijoiden kavelya paikoilleen (joka kuvataan monesta kuvakulmasta ja heijastetaan valtavalle valkokankaalle vieraiden hurratessa), muistopuheita, musiikkiesityksia, opettajan puhe, oppilaan puhe, opiskelijoiden todistustenhaku seka hieman puheita
• Vieraiden pukukoodi on olla oma itsensa, joten kenenkaan ei tarvitse pelata yo-juhlissa pakollisia, kaulan hitaasti poikki nirhaavia Dressmann™-kauluksia
• Vieraat ulvovat kilpaa toistensa kanssa, kun heidan tuttunsa hakee todistuksen
• Musiikki ei ole aivan niin juhlallista
• Edellisten seurauksena tilaisuus muistuttaa enemman TV-showta kuin valmistujaisjuhlaa

Graduation ceremonyn jalkeen meilla kotona pidettiin graduation party (vrt. yo-juhla). Tama on omistettu erityisesti aidille seka muille yo-juhlavalmistelujen kanssa painiville: Johanin graduation partyyn ei leivottu itse muuta kuin kaksi keksisatsia, yksi suklaapiirakka seka pari kuivakakkua. Ne kaikki tehtiin valmisjauhoista. Juhlaleipomukset veivat yhteensa pari kolme tuntia. Taytekakku ihanan sinisella  kuorrutuksella (E525, E112, kaliumhydrosorbitolaatti) ostettiin kaupasta edellisena paivana, kuin myos sipsit, lihapullat, croissantit, hedelmat, limukat ja salaattiainekset. Suurin tyo oli valmistaa salaatti ja tayttaa croissantit.

Kaikki nama herkut syotiin kertakayttoastioista, joten tiskin maara oli minimaalinen. Lopullinen stressi-indeksi koko juhlista on jotakuinkin 1.25, joka jaettuna valmisteluihin osallistuneille yli kymmenelle ihmiselle tekee      pyorean nollan. Etta ottakaahan mallia alkaaka tstressatko turhanpaivaisia siella:D No ei oikeasti. Kyse on kulttuurierosta, ja kotosuomessa valkolakkia halutaan juhlistaa hienommin menoin. Ja voin kylla nain sokerittoman ruokavalion omaavanakin sanoa, etta aidin leipoma taytekakku maistuu tuhat kertaa paremmalta kuin jenkkitehtaan liukuhihnalta pullahtanut klontti. 

Onnea kaikille uusille ylioppilaille seka rattoisia juhlahetkia!  

      

                       

California

Long Beach

 Olin ti-pe californianreissulla neljan muun suomalaisen; Linnean, Tiitan, Teemun ja Kiian kanssa. Matka oli kaikkine myota-ja vastoinkaymisineen mahtava kokemus.
       

Los Angeles

Tiistaiaamuna lahdettiin Phoenixista pienten koukkausten kautta (ei uskottu ensin navigaattoria) matkalle Los Angelesiin. Oli jo pimeaa kun paastiin perille. Kaikilla nousi sisu kaulaan ransistyneessa kaupunginosassa, jossa suunniteltu motellimme oli: alueella ei nakynyt juuri valkoisia ihmisia. Ja just tunti sitten haukuttiin rasisteja taytta kaulaa :D Majoituttiin sitten yhteistuumin Hiltoniin Long Beachin kaupunkiin(vai LA:n kaupunginosaan, en tieda). Illalla tilattiin pitsat hotelliin, ja meinattiin jaada Linnean kans jumiin aulaan ku Tiitta lahti  meidan huonekortin kans seilaamaan johonki. Ei se meita siina vaiheessa haitannu ku oltiin jo saatu pitsat, syotiin niita sitte siina aulassa kunnes pummattiin hissikyyti joltain miehelta.

Paljonpuhuttu kyltti

 Keskiviikkona runsaahkon hotelliaamiaisen jalkeen kukaan ei jaksanut pariin tuntiin muuta kuin maata maha pystyssa biitsilla. Kaytiin me kuitenkin muutaman mailin lenkki hietikolla. Aurinkorasva jotenki unohtu, ja kaikki sitten punoitti enemman tai vahemman illalla :)
Iltapaivalla lahdettiin kaymaan Hollywoodissa, ja nahtiin samalla LA:n downtown. Illalla syotiin muuten vaihteeksi pitsaa.

En tunnusta olevani kuvassa.

Torstaina ohjelmassa oli Los Cerritos center, yli 180 liikkeen shoppailutaivas. aikaa vierahti helposti muutama tunti nain vahemman shoppailevaltakin. Iltapaivalla mentiin toiselle biitsille, jonka nimea en muista. Sina paivana aallot olivat melko isoja, joten paatimme vaivautua nayttamaan taitojamme paikallisille surffareille. Vuokrattiin surffilaudat ja markapuvut tunniksi ja heittaydyttiin aaltojen vietavaksi. Kukaan meista ei ollut ikina ennen surffannut ja ois varmaan ollut jarkevaa ottaa lesson. 60dollaria tuntui vaan merivetta suolaisemmalta hinnalta, ja paatimme sitten menna omillamme nieleksimaan kyseista vetta :D Loppupuolella alkoi jo saada idean paasta kiinni, ja paasi pari kertaa kunnolla aallon kyytiin. Varmasti kokeilen uudestaan, jos joskus on mahdollista!
       Illalla kaytiin syomassa oikein kunnon ravintolassa. Ruoka oli herkullista ja sita oli riittavasti. Kyllahan sinne rahaakin hulahti heti kakskymppia:)

Copperfield

Perjantai 13. paiva lahdettiin kotimatkalle heti aamupalan jalkeen. Paivamaarasta huolimatta matka sujui aivan loistavasti, kunnes auto hajosi. Kiian pari viikkoa sitten ostettu Honda petti meidat lomaa ennen tehdysta huollosta huolimatta.
 Onneksemme meidan perassa sattui just silloin tulemaan kotimatkalla oleva poliisi. Han auttoi meita toivottomissa korjausyrityksissa, ja antoi meille lisaa elintarkeaa vetta. Kaikkiaan istuimme pari tuntia tien poskessa kuunnellen toottailevia rekkoja ja arvuutellen ohiajavien ammatillista suuntautumista. Loppumatka taittui Kiian hostisan kyydissa.

Nyt paluu arkeen on tapahtunut. Arkielama vain muuttuu jo reilun viikon paasta, kun perheeni lahtee Suomeen. Olen ollut jo yli kuukauden taalla! Aika kuluu aivan kasittamattoman lujaa. Kirjoitan seuraavan kerran viimeistaan uudesta, toistaiseksi tuntemattomasta asuinpaikastani. Tsemppia teille jotka edelleen nahistutte koulussa..:P

Palataan:D

Uusia harrastuksia

Hiking

Tanaan sain ilokseni kokea jo toisen hikingreissun Arizonassa. Talla kertaa tiemme vei Pinnacle peakille. Paikka on hyvin suosittu, jonka seurauksena trail on myos melko helppo. Kylla tuollakin hiki tuli 4 mailia kavellessa/juostessa, vuoroin yla- ja alamakea. Maisemat 3000jalkaa korkealta vuorelta olivat mahtavat.
      Toiveena olisi paasta monipaivaiselle vaellukselle taalla.




Climbing

Kavin myos kerran sisakiipeilyhallissa - joskin vain katsomassa, kun eivat paastaneet alle 18-vuotiasta ilman vanhempien allekirjoittamaa lappua. Nyt lappu on jo taskussa ja toivottavasti paasen pian rimpuilemaan tuonne, sen verran hauskalta se naytti sivusta katsottuna.




Paintball - Tutustuin pariin kaveriin, jotka harrastavat. Ehkapa joku kerta hyppaan niiden kyytiin.

Leivanteko - Nyt seuraa fakta: Amerikassa kaikissa tavallisen marketin leivissa on joko sokeria, siirappia (high fructose corn syrup) tai hunajaa. Siispa kaltaiseni sokerittoman ruokavalion omaavan leipaihmisen on taytynyt ryhtya radikaaleihin toimenpiteisiin selviytyakseen. Pari kertaa oon jo tehnyt sampyloita, jotka maistuivat jopa muille perheenjasenille. Minulle saa muuten heittaa resepteja, etenkin ruisleiparesepti kiinnostais.

Vanhoja harrastuksia jatketaan myos mahdollisuuksien mukaan:

Viulunsoitto - Perheella on viulu! yippiaieeeeeeee
Lenkkeily - on muuten siisti juoksennella pitkasta aikaa sortsit jalassa!
Airsoft - ??? Uskon etta taallaki on harrastajia, en oo viela ainakaan tavannu.


 Lumilautailu ja hiihto jaanevat vahemmalle, jos takatalvi ei iske. Eihan tuota tieda, silla viime paivina on ollut kylmaa, mittari on lahennellyt jopa 25 celsiusastetta. Voitte kuvitella, kuinka hyytava ilma oli! ..mita? ai etta Suomessa satoi aamulla lunta? :D

Huomenta

Tai olisikohan kohteliaampi toivotella iltaa, silla valtaosa valtavasta lukijakunnastani taitaa elaa kyseista vuorokaudenaikaa talla hetkella. Tassa tekstissa tarinoin perheestani seka uusista kokemuksista. Pysykaa siis kanavalla ja antakaa ajatusteni virran vieda teita tovin.

Perheeni koostuu isasta, aidista seka kuudesta kotona asuvasta lapsesta: 6-vuotiaat kaksoset, 9-vuotias poika, 16- ja 17-vuotiaat tytot seka 18-vuotias poika. Isa ja aiti elavat tyontayteista elamaa: he lahtevat toihin joskus aamuseitsemalta ja tulevat about iltaseitsemalta - joskaan aidilla ei ole toita joka paiva. Pienemmat lapset ovat vilkkaita ja jaksavat pelata ja leikkia minunkinlaiseni tylsimyksen kanssa paiva paivan peraan. Heilta olen varmaan oppinut eniten kielta. Vanhemmat lapset ovat kaikki myos mukavia tyyppeja.
Perhe on tulossa Suomeen tyttarensa haihin kesakuussa eika minulla ole viela tietoa senjalkeisesta asuinsijastani taalla. Luotan asian kuitenkin varmasti hoituvaksi.

Paasiaislomalla olin perheen kanssa Meksikossa, Rocky Pointissa merenrantatalossa. Paikka oli paratiisi. Talla luonnonvaraisella merenrannalla vietimme aikaamme torstaista maanantaihin uiden, kalastaen, ottaen aurinkoa, tehden hiekkalinnoja, syoden, lennattaen leijaa and so on. Laittaisin tahan kuvia, mutta tekninen osaamiseni on siihen taysin riittamaton. Sanatkaan eivat oikein riita kuvaamaan paikan hienoutta, joten jatan kuvanmuodostuksen takaraivojenne tehtavaksi.

next chapter coming soon, lukemisiin

EDIT: Kaytyani "How to add pics to blogspot.com" -nimisen kurssin paikallisessa highschoolissa, saanen ylpeana esittaa teille kuvia meksikosta. Kuvista ilmenee paaasialliset ajankayton kohteemme seka talo.

Ai niin joo

Hyva(t) lukija(t)
Jospa sita nyt jotain tanne vasaisi, kerkesin valilla jo unohtaa taman homman kokonaan.


kaktukset elavat pitkan mutta sitakin jannittavamman elaman.



        Kuten kirjoitusasustani saattaa havaita, oleilen talla hetkella aettomassa (ae=a with dots,a niin kuin aiti) maassa. Se maa on USA. Tarkemmin ottaen oleilen Arizonassa, Phoenixin liepeilla. Saavuin tanne viime keskiviikkona, joten olen ollut taalla viisi kokonaista paivaa. Paivat ovat olleet taynna tekemista ja uusia kokemuksia, ja siksi tuntuu kuin olisin ollut taalla jo vahintaankin yhden kaktussukupolven elinian ajan.        

             Olen saanut tutustua useisiin uusiin ihmisiin, jotka eivat ole laskettavissa enaa yhden kaden sormilla eivatka edes yhden miehen kaikilla ruumiin ulokkeilla. Parrasvaloihin nostan perheeni, jotka ovat jok'ikinen todella hienoja ihmisia; hauskoja, seurallisia ja ymmartavaisia. He ovat pehmentaneet laskeutumisenjalkeista kulttuurishokkiani ja jarjestaneet minulle tekemista. Jalkimmaisesta suurin kiitos kuulunee perheen 9-vuotiaalle pojalle, joka ensi kerran minut nahdessaan huikkasi: "Terve, haluatko pelata age of empires III:ta mun kanssa?"  (repliikit on kaannetty tasa-arvon ynna muiden hienojen arvojen nimissa suomeksi) Toissapaivana poika sitten kysyi pelatessamme ulkona: "Niin mika se sun nimi oli?" Tama on suuri kulttuuriero suomalaisiin: jenkit ovat taydellisen valittomia ja ennakkoluulottomia. Siihen on itse asiassa helppo tottua, silla kaikki ottavat sinut luontevasti, kursailematta vastaan.  

            Kieli on viela aika kompuroivaa: en pysy lainkaan varsinkaan ikatovereideni sanailun perassa. Uskon kuitenkin, etta asiaan on luvassa aavistuksenomaista parannusta seuraavien kolmen kuukauden ajan, jotka siis tulen taalla polttavan auringon alla (tanaan paloi nahka) viettamaan. Luvassa on upeita hetkia, olen siita varma vaikkei minulla ole lainkaan tulevaisuudensuunnitelmia - jos huomisaamun aamupalaa ei lasketa. Huomenna siis, jos huominen meille suodaan, tulen syomaan aamupalaksi:

• Kaurapuuroa (taalla on kuin onkin kaurahiutaleita!)
• Kananmunaa, keitettyna jos kaksi pienta kattilaa on puhtaana, muutoin paistettuna
• Maitoa kaadettuna isosta kanisterista muoviseen lasiin

Niin suunnitelmistani kuin saaennusteestakin voi huomata tulevaisuuden olevan aurinkoinen. Tama paalle 30 asteen mittarilukema tuntuu viela pelkastaan hienolta, mutta keskikesan mahdolliset 50asteen kestoloylyt voivat jo hieman tuntua kovimmankin napapiirin saunojan nahoissa.

Jos teilla, hyva(t) lukija(t) on jotain kysyttavaa matkastani, blogituksestani tai jostain muusta elaman peruspilarista, en esta teita kysymasta niita minulta. Mielummin jopa kannustaisin teita kommentoimaan, se auttaa minua satuilemaan myohemmin asioista, jotka kiinnostavat teita enemman kuin tama tyhjanpaivainen lopina. Oon ehka jo ottanut vaikutteita small talkista... who knows?

Kello huitelee taalla kahtakolmea, joten hyvaa yota.