Paluu

Maailmaan ma avaraan kun kerran menin vaeltamaan

Tama on paluu kahdessakin mielessa. Paluu blogiin, jonka olen jattanyt erittain vahalle huomiolle viime viikkoina. Toisaalta huomenna, kello 08:58 alkaa paluuni Suomeen. Kauan aikaa sitten suunniteltu, paljon vaivannakoa (oikeastaan suurin vaivannako on vasta tulevana lukuvuonna) vaadittu reissu alkaa olla takana. On aika pysahtya hetkeksi kelaamaan muistojen filminauhaa, joka on viimeisten kuukausien aikana ollut aarimmaisen varikas. No, ehka tuo oli hieman liikoja lupaavaa puhetta, silla en ala tassa kelailemaan kaikkea mahdollista Atlantin takana tapahtunutta. Kattavampaa muistosarjaa kaipaavia neuvon palaamaan yhtiomme aiempiin julkaisuihin.

Jokunen viikko sitten muutin pois lintukodostani rikkaiden asuinseudulta Cave Creekista ja rymaytin Downtowniin Rovaloille rempassa olevaan taloon. Elo taalla on ollut rattoisaa kaikkine kommelluksineen, rappauksineen, mietiskelyineen seka paivittaisine uintireissuineen. Rovalat ovat ihmisia, joista on vaikea olla pitamatta: he ovat hauskoja, rentoja, iloisia ja mukavia. Erityisen hyvaksi kaverikseni muodostui Mikko, jonka kanssa jaoin monet remonttipaivat ja public pool -reissut.

Aika on mennyt nopeampaa kuin naapurin koira nahdessaan hot dogin putoavan parvekkeelta: lahtopaivamme tuntuu aivan eiliselta. Toisaalta siita on lahes ikuisuus, kun tarkemmin miettii. Joka tapauksessa sekuntien, minuuttien ja tuntien kivivyorylle ei mahda mitaan. Nena taytyy vain kaantaa kohti kotia, poispain kaikesta hienosta taalla. 24 tunnin paasta lentokone taitaa olla jo Euroopan puolella, oli Amerikka sitten miten hauska paikka tahansa. Lennolta myohastyminenkaan ei ole hieno idea, silla talloin paasisin hyvin pian katselemaan maata kalterien sisapuolelta vierailuaikani paattyessa. Ymmarran toisaalta amerikkalaisten tiukkuutta vierailupolitiikassa: onhan heilla ainutlaatuinen maa asuttavanaan.

Olen saanut paljon uusia evaita elamaan matkaltani. Kielimuurin murtuminen ja ehka parantunut kielitaitokin ovat vain osa Atlantin takaisesta annista: vielapa enemman annan arvoa uskomattomille kokemuksille ja muistoille, avartuneelle maailmankuvalle - seka uusille ystaville. Mikon lappahaastattelukysymyksiin: " How do you feel now?Was the trip what you excepted?" vastaan ei. Matka oli monin kerroin rikkaampi ja mahtavampi kokemus mita uskalsin odottaa.

Joka tapauksessa rakas Suomeni, pian tavataan :)