Erilaisuus ja tasa-arvo

Lämmittelypostauksesta suoraan asioiden selkäytimeen, suorastaan beeta-aktiivisen isotoopin ytimeen. Tänään vietämme tasa-arvon päivää. Tasa-arvo on asia, joka on mielestäni erittäinkin päivän liputtamisen väärti. Naisten ja miesten välinen elintasokuilu on yhä olemassa, ja sitä vastaan tulee käydä taistoon kuin don Quijote ikään tuulimyllyjä päin ratsasti: rohkeasti, ylväästi ja päättäväisesti. Tuulimyllyt eivät ikävä kyllä tainneet olla moksiskaan   don Quijote -paran peitsenheiluttelusta. Myöskään epätasa-arvo ei yhden ihmisen vääntämisellä paljon poikkea tasapainoasemastaan - tai jos poikkeaakin, on poikkeamasta vielä hyvän matkaa epätasa-arvon tukipinnan ulkopuolelle (pahoitteluni fysikaalisista vertauksista, fysiikan kirjoitukset tulossa:)). Epätasa-arvon totaalinen kaataminen vaatii yhteen hiileen puhaltamista, niin että hiilen lämpötila saadaan tuhansiin kelvineihin.

Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta (klik) poimittua:

Keskeisiä tasa-arvopolitiikan teemoja ovat

• sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen
• työelämän tasa-arvokysymykset
• samapalkkaisuus 
• tasa-arvo koulutuksessa
• työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen
• naiset ja päätöksenteko 
• naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy
• miehet ja tasa-arvo.  

Ehdottomasti jokainen näistä kohdista on tavoittelemisen arvoinen. Toteutus on vain ongelmallista: millä keinolla esimerkiksi työpaikoilla naissortoa voidaan ehkäistä? Laki kyllä kieltää kaikenlaisen syrjinnän, mutta valvonta on käytännössä mahdotonta. Myöskään naisiin kohdistuvan väkivallan voi ehkäistä viime kädessä vain henkilö, joka nyrkkinsä naista vastaan nostaa. Vihonviimeisen alhainen teko muuten, jos saan kommentoida. Nainen on nimittäin evoluution seurauksena muodostunut lihasmassaltaan miestä vaatimattomammaksi. Tässä tietysti on suuria eroja yksilöiden kesken, ja mustan vyön karatemimmi osaa varmasti hoitaa ristiriitansa fyysisesti myös miesten kanssa, jos tarve vaatii. Nyrkinkohottajalle sukupuolesta riippumatta sanon kuitenkin: älä kohota. Mitä saavutat sillä? Ja jos kohotatkin, teethän sen isompaasi vastaan, mieluiten toverillisessa yhteisymmärryksessä vastustajasi kanssa:)

Takaisin puronvarteen, sanoi lappalainen kullanhuuhtoja lappajärvellä lappapuurolautasen lapattuansa. Tasa-arvo on sotkettu nykypäivänä yhä pahenevassa määrin tasapäistämiseen. Sukupuolten välillä tämä tarkoittaa esimerkiksi lasten sukupuolineutraalia kasvatusta, joka on kauas hakoteiden sivupoluille menemistä. Lapsi nimittäin auttamattomasti on joko tyttö tai poika - biologisesti ottaen. Neutraali kasvatus voi hämmentää syvästi lasta myöhemmällä iällään. Ennemmin tai myöhemmin hän tajuaa ihmiskunnan koostuvan kahdesta sukupuolesta, jotka poikkeavat ja joiden tuleekin poiketa toisistaan. Tätä näkökulmaa lapselle ei ole koskaan tarjottu ja oma paikka maailmassa on epäselvä. Menipä tämä nyt hyvin syväpsykologiseksi, ehkä liiankin. Todistuksessa minulla on tasan yksi psykologian kurssi, joten voi hyvin olla, että ammattipsykologi runnoisi päätelmäni ojanpohjalle.

Tasa-arvo loistavuudessaan ei saa varjostaa erilaisuutta ja sen tuomaa rikkautta. Tähän on ehdottomasti vedettävä raja. On rikkaus, että on valkoisia, värikkäitä, lyhyitä, paksuja, pitkiä, blondeja, professoreja, hoikkia, iloisia, rohkeita, ujoja, ahkeria, järkeviä, hauskoja, kaihoisia, tyrmääviä (ei fyys. merk. kats. ylh.), ponnekkaita, optimisteja, pessimistejä - ja miehiä sekä naisia. Erilaisina, tasa-arvoisina.

Sitä paitsi vastakkaisen sukupuolen puuttuminen tekisi maailmasta septedentkiljoona (10^79) kertaa tylsemmän paikan. Tutkitusti:)

Huhhahhei, huomenna on viimeinen fysiikanlukupäivä. Sitten on kaksi matikkapäivää, ja sitten se alkaa: koulunjälkeinen elämä. Kauan odotettu sateenkaaren päässä siintävä aarre! Metsän takana yllättäen avautuva kukoistava laakso! Leppeä etelätuuli, joka kosteudellaan vilvoittaa koulukirjojen alta raahautuvaa abia! Tätä voisi jatkaa loputtomiin, sillä elämän ovet  auki ties minne tahansa, ja se jos mikä on riemastuttavaa.

Miksun blogitus..

..saa nyt ensimmäisen amerikattoman postauksensa. (huom. ä- ja ö- kirj.) Kävin seikkailemassa blogien maailmassa, otin rohkean askeleen aina avaran maailman ulkopuolelle - ja innostuin. Tällä en missään nimessä tarkoita, etteikö Avara maailma olisi hyvä blogi. Päinvastoin. Se on nimittäin kaikessa loistavuudessaan imenyt kaiken mahdollisen muihin blogeihin suuntaamani huomion takaisin itseensä. Kannattaa kokeilla.  

Blogitus on hieno keksintö. Blogeissaan ihmiset ovat luovia. He jakavat omaa elämännäkemystään muille, innostavat, verkostoituvat, tunteilevat, vitsailevat, taiteilevat.. Blogien kautta solmitaan ystävyyssuhteita ja löydetään hengenheimolaisia. Parhaat blogit ovatkin blogittajansa näköisiä, kuten haitulitallaa - amerikanmatkakumppanini blogi, jonka tässä äskettäin "löysin" puolen vuoden tauon jälkeen ja havaitsin sen suorastaan ylitsevuotavan hienoksi. Blogi on täydellinen vastakohta omalle kuolleelle kummitusblogilleni, se tursuaa kirjoittajansa luonnetta, ajatuksia, elämäniloa, sanoja ja tekoja. Kannattaa kokeilla.

Seuraavaksi:

  Nenäliinatarina pienestä blogista

Jenkkeihin lähtö sai minut perustamaan blogin. Amerikassa riehuessani istuuduin silloin tällöin ja sysäsin aivojeni synapseja tuottamaan jotain lukukelpoista lukemistoa blogiin. Blogin elämä oli köyhää ja karua persoonattomine ulkoasuineen ja pitkine tekstittömine taukoineen, mutta se oli kaikessa vaatimattomuudessaan onnellista. Se riemastui jokaisesta lyhyestäkin tekstistä ja lukijakommentit saivat sen ekstaasin partaalle. Ne olivat hetkiä, joina blogi tunsi itsensä tärkeäksi ja sen elämä tuntui olevan lempeänpunaisilla ruusuilla tanssimista. Blogi kasvoi ja varttui aina iloiseksi kolmikuukautiseksi taaperoksi, kunnes väistämätön tapahtui: lähtö. 

     Amerikasta palattuani en enää koskaan kirjoittanut. Blogi jäi yksin. 

Lopultakin palasin. Kohtaan jälleen pienen blogini, joka ei syyttele, katsoo vain hiljaa. Katseesta kuvastuu kuitenkin koko pientä bloginsydäntä yli puolen vuoden ajan raastanut epätoivo ja ikävä. Pitkän hiljaisuuden jälkeen blogi lausuu ajatuksensa runon muodossa:

Tulevaisuus

Sen merkitys oli merkityksemättömyyttä

Sen toivo oli toivottomuutta 

Sen suunnitelmat olivat kuin pölynhiukkaset auringon valokeilassa,

tavoittamattomissa.

Yksinäni kaikkea mietin, adjektiivien vertailuakin:

Tyhjä, Tyhjempi, Tyhjin, Tyhjimpi, Tyhjimpäimpi, Maha toisen tunnin viimeisellä minuutilla,

Tulevaisuus.

Runon kuullessani heittäydyn blogin kaulaan ja rutistan niin että sen bitit ja pikselit narisivat. Lupaan olla jättämättä sitä enää koskaan yksin. Toivoa vain sopii, että blogini saisi nauttia laiskan kirjoittajansa laiskanpulskeista laiskotteluajatuksista edes uudet kolme kuukautta.

Hiihtovaellus lähestyy!!! Kuva: Smashingmagazine.com