Reissun päältä

Tarkemmin sanoen tien päältä terveiset kajautan. Viime kerrasta on aika taas rientänyt. Niin ollaan mekin. Falconin mittariin on ajettu yli 8000 km näiden viiden viikon aikana. Poika saavuttaa muuten ihan pian kunnioitettavat 190 000 kilometriä. Tiedä vaikka paistettaisiin lättyjä sen kunniaksi! Sen verran hyvin on kyytiä meille antanut. Ford on pelannut reissussa kuin ajatus: pääosin järkevästi, luonnollisesti toisinaan myös tökkien ja harhautuen. Ei se koskaan meidän matkaa ole katkaissut. Kerran se keitti keskellä valtatietä, mutta yksinkertaisesti pysäyttääkseen meidät auringonlaskun ääreen. Muuten lämmönsäätely on pelannut, niin matkustamossa kuin konehuoneessa. No, kerran Brisbanen moottoritiellä ruuhkassa seistessä ilmastointi petti. Siinä sitten miellyttävä sauna, ja Gold Coastilla saatiin taas arktisen kylmää ilmaa pirttiin! Kerran tankatessa poika imaisi mystisesti 66 litraa, vaikka yleensä tyhjään tankkiin on uponnut kuutisenkymmentä. Vatsavaivathan siitä seurasi (video). Pieniä viilailuja silloin tällöin on tehty: yksi rengas on vaihdettu, kattoverhousta liimattu takaisin kattoon, lyhyet valot uusittu.. Ja taas mennään. Oiva auto! Tammikuun puolivälissä omistajaa vailla näiden poikien jatkaessa Uuteen-Seelantiin, vink vink.

Kuusi viikkoa Australiassa vietettynä. Tuntuu melko vähältä. Joka päivä maisema vaihtuu, näkee ja kokee uutta. Ja kun aikaa miettii taaksepäin, tuntuu kahden viikonkin takaiset asiat kaukaisilta. Kuten vaikkapa vaellusreissumme Fraser islandille Brisbanen pohjoispuolella, reilu 2500 km sitten. Ajan kultaamin muistoin isken tarinaa nyt tuolta oivalliselta patikkareissulta.

Lähtöä edeltävänä iltana surffailtiin netissä suunnitellen Fraser islandin, maailman suurimman hiekkasaaren valloitusta. Niin ponteva kuin Falcon onkin neljine sylintereineen, on sillä kuitenkin vain kaksi vetävää rengasta. Hiekkasaarelle se tarkoitti no-go. Nelivedon vuokraus olisi maksanut mansikoita. Ja koska me oman tien kulkijat emme halua ottaa osaa valmiille kiertoajeluille, jossa pääosin itämaisen näköiset turistit tungeksivat objektiiveineen ja vyölaukkuineen (lue: ne olivat kaikki erittäin maksullisia), jäi vaihtoehdoksemme matkata lautalla saarelle ja patikoida lauttarannasta valitsemaamme kohteeseen. Nettitiedustelun myötä kohteeksi valikoitui lake Mckenzie, joka oli TripAdvisorin sivuilla saaren selkeä ykköskohde. Toisaalta se oli myös lähin järvi lauttarannasta, noin 12 kilometrin taipaleen takana. Koska matkaa oli sen verran reilusti, päätettiin retkestä tehdä yhden yön reissu.

Illalla pakattiin rinkat ja aamulla säntäiltiin ruokakaupassa, nestekaasukaupassa sekä telttailumaksukaupassa. Pitkällisen säntäilyn, hienoisen harhailun ja tietyömaalla jonottamisen seurauksena myöhästyttiin kirkkaat 10 minuuttia aamupäivän lautasta. Lopetettiin säntääminen, ostettiin liput parin tunnin päästä lähtevään lauttaan ja istuttiin täyttämään glykogeenivarastojamme ananaksen ja voileivän merkeissä. Oli muuten makein ja mehukkain ananas ikinä!

Puoli kahden maissa lauttamme saapui Fraser islandin Kingfisher baylle. Muiden matkustajien ajaessa autoillaan lomakohteisiinsa nämä pojat solmivat kengännauhansa ja ryhtyivät laittamaan jalkaa toisen eteen. Pienellä hakemisella kävelyreitin alkupää löytyi kylän perukoilta. Kilometrin kävelyn jälkeen reitti tuli autotien risteykseen eikä jatkoa selvästi näkynyt. Google mapsia hyödyntäen todettiin, että viehän se autotiekin samalle järvelle. Ei siinä sitten kun autotien laitaa tamppaamaan! Autotie oli yhtä kuin yksikaistainen hiekkatie. Hyvin hiekkainen, upottava tie. Kun rinkkaa kantava mies siinä askelsi, niin jalkaa nostaessa koko ruumiin paino oli hetkellisesti tukijalalla synnyttäen huomattavan tien pintaan kohdistuvan paineen. Seurauksena tästä tie, hiekkainen kun oli, antoi periksi jalan alla noin 15 senttiä luoden askellukseen paikallaan polkemisen tuntua sekä nostaen niin ruumiinlämpöä, sykettä kuin hiekan määrää kengissä. Alussa tuumattiin, että eiköhän tie tästä vielä kovetu kun hetki edetään. Minuutit muuttuivat kuitenkin tunneiksi ja totuus alkoi valjeta: vaelsimme Fraser islandilla, maailman suurimmalla hiekkasaarella. Hiekkaa siis riittäisi niin paljon kuin jaksaisi polkea. Oli siinä muuten hiki! Aurinko porotti, rinkka lämmitti selässä ja hiekkatie oli kuuma. Juomareput tulivat tosi tarpeeseen. Ajoittain ohi huristi nelivetoautoja, josta nostettiin kättä tai näytettiin peukkua. Eräs pariskunta jopa tarjosi peräkontistaan jääkylmät vesipullot mieheen!

Parin tunnin hikirauhasten erityskyvyn maksimaalisen koetuksen jälkeen olimme polkeneet hiekkaa reilun viiden kilometrin edestä. Taivalta oli vielä jäljellä reilusti yli puolet. Silloin koitti joulu: tieltä haarautui järvelle vievä kävelyreitti, joka ei upottanut juuri lainkaan ja joka oikaisi matkaa reilusti! Loppumatka sujui joutuin ja saavuimme järven rantaan iltapäivän auringon vielä lämmittäessä. Rantahiekka oli vitivalkoista ja vesi kristallinkirkasta. Fiilikset olivat katossa, kun sai ottaa kengät jalasta ja läpsytellä rantavedessä kohti telttailualuetta. Järvellä leiriytyminen oli sallittu vain vaeltajille eikä aidatulla telttailualueella ollut meidän lisäksi ketään muuta. Keitettiin sopat ja suunnattiin järvelle snorklaamaan. Iloksemme havaitsimme kaikkien päiväretkeläisten lähteneen ja järvi oli yksin meidän! Oli maagista astella järven syliin. Ympärillä oli aivan hiljaista. Vesi oli viileää. Sukellus. Veden alla oli kirkasta kuin uimahallissa. Avoin tyhjyys joka suuntaan. Ei muita kuin me ja pari pientä, mustaa kilpikonnaa, jotka uivat vakaan suoraviivaisesti pitkin järven pohjaa. Pulikoitiin pitkin poikin järven rantaa, kunnes aurinko alkoi vaipua horisonttiin. Suunnattiin takaisin leiriaitaukseen meksikolaisen pitsan laittoon. Aitaus oli rakennettu erottamaan toisistaan leiriytyjien ruokatarvikkeet ja saaren asukkaat, dingot. Dingojen ruokkiminen oli ehdottomasti kielletty saarella. Aiemmin ihmiset ruokkivat niitä, minkä seurauksena ne kesyyntyivät ja hyökkäilivät retkeilijöiden kimppuun jopa surmaten yhden tytön. Illan hämärtyessä ja ruoan sulotuoksujen levitessä siinä kieltämättä hiukan vilkuili olkansa yli aitauksesta huolimatta.

Nukuttiin riippumatoissa. Ehdottomasti paras tapa leiriytyä, sanon ma. Siellä sitä on kuin oravanpoika pesässään: on lämmintä, mukavaa ja kuivaa. Minun Ticket to the Moon doubleni ei sisällä sadesuojaa. Yöllä satoi. Siirryin lepäilemään maahan Santerin sadesuojaisen Hennessy Hammockin katveeseen. Siellä oli lämmintä ja kuivaa. Sade onneksi loppui tunnin parin päästä ja oma riippumatto virittyi hetkessä takaisin puiden väliin.

Aamulla herättiin varhain uinnille ennen päivän turistivirran käynnistymistä. Aamupäivä vierähti snorklaillessa ja joulukorttikuvia napsiessa. Lounaan jälkeen olikin aika jo suunnistaa takaisin lauttarantaa kohti. Palatessa löydettiin kävelyreitti, joka vei alusta loppuun ja matkanteko sujui leikiten. Veronsa patikointi kuitenkin vaati seuraavana yönä, jolloin nukuttiin pitkään ja hartaasti.

Semmoinen oli Fraserin saaren seikkailu. Tekstin taisin aloittaa melkein viikko sitten eikä ole oikein ollut saumoja naputella. Tässä on tapahtunut kaikenlaista. reissun päällä meillä on nykyiseltään kahden nuoren miehen ja kolmen surffilaudan sijaan neljä edellistä ja kuusi jälkimmäistä. Nimittäin Samppa ja Juho haettiin meidän seuraksemme Melbournen lentokentältä kolme yötä sitten. Jet lagaavat kalpeanaamat ovat jo muuttuneet iloisen punaposkisiksi aalloilla keikkujiksi. Poikien saapumisen myötä minä ja Santtu päästiin nukkumaan sisätiloihin oikeaan sänkyyn lähes puolentoista kuukauden tauon jälkeen, sillä me vuokrattiin kämppä Jam Jerrupin rauhaisasta pikkukylästä, merenlahden rannasta Melbournen itäpuolelta. Surffaushommia ollaan harrasteltu innokkaasti Phillip Islandin biitseillä. Mahtavia hommia, varsinkin nyt kun ei tarvitse enää palella. Nimittäin Aldissa (Lidlin Aussivastike) ruokaostoksia tehdessämme Juho teki löydön: märkäpukuja oli kaupan hintaan 34,95 dollaria. Ostettiin kaikki kolme näyttävät sinimustat puvut (Santtu investoi jo aiemmin omansa) ja niin Team Aldi sai alkunsa. Kuulette todennäköisesti vielä Team Aldi ft. Ripcurl-Santerin seikkailuista! Ostettiin Goprohon myös muistikortti, joten ehkä luvassa on myös toiminnallista materiaalia. 

Näine lupauksineni täten toivotan lämpöisää joulunodotusta! Tänne on luvattu 35 celsiusta huomiselle :) 

Arkistojen aarteita. Lupaan ensi kerralle hoitaa asiallista kuvamateriaalia.

Sukellusta sademetsään ja riutoille

Reilun viikon verran vietettiin aikaa trooppisissa olosuhteissa Pohjois-Queenslandissa Cairns - Townsville -akselilla. Cairnsiin saavuttiin jo maanantaina, mutta sittemmin ollaan sukellushommia odotellessa ajeltu niin pohjois- kuin eteläpuolella kaupunkia palohaavaa parannellen (lukaise edellinen teksti). Sademetsää käytiin samoamasa Cairnsin Botanical gardenista starttaavalla kuuden kilometrin vuoristoisella taipaleella. Olihan siinä petäjäin keskeltä ponnistaneella jannulla ihmettelemistä, kun puiden paksuus oli parhaimmillaan kolmatta syltä, liaanit roikkuivat oksilta ja vihreää oli kaikkialla: jopa puissa kasvoi saniaisia (epifyyttejä eli päällyskasveja, jotka eivät kuitenkaan ole haitallisia loisia kantajilleen)! Hiki virtasi poikain taivaltaessa, ja juomareput tulivat tosi tarpeeseen.

Lämpö ja ilmankosteus alkavat näillä leveysasteilla lähennellä Thaimaan lukemia, ja parina yönä Fordin makuuosastoon olisi kieltämättä kaivannut tuuletinta, ilmalämpöpumppua, kylmäallasta tms. ruuminlämmön laskemiseen käytettävää apuvälinettä. Riippumatto ja teltat ovat tervetulleita vaihtoehtoja näillä pohjoisemmilla leveyspiireillä, koska niissä ilma vaihtuu huomattavasti sujuvammin Falconin takakonttiin verrattuna. Molempia on hyödynnetty vaihtelevalla menestyksellä. Yhtenä iltana mentiin Clifton Beachille ja päädyttiin iskemään riippumatot suoraan rantapalmujen katveeseen illankähmässä. Siinä kelpasi poikain tuijotella tähtitaivasta palmunlehvien lomitse ja kuulostella aaltojen möyrintää rannassa vaipuessaan unten maille…

Seuraavana aamuna klo 6:50 kajahti komento: "Okay guys, get up now! Never want to see u on this beach again, ok?" Se oli puistonvahti, joka moisella tarmolla herätteli meitä uuteen aamuun. Siinä kun pojat sitten ponnahtivat oman maton viereen asentoon seisomaan, kysyi vahti nimiä.

"Mikael"

"And the surname?"

"Mehtälä. It's like-"

"Metsälä. Ai te ootte suomalaisia?" lausahti vahti murtaen. Lähtöjään suomalainen puistonvahti leppyi ja kertoili suomeksi reissareiden olevan heille kauhea vaiva, kun paikalliset asukkaat soittavat heti heille, mikäli joku asettuu rantaan yöksi. Ei kirjoittanut meille sakkoja, kehoitti vain jatkossa välttämään rantakaduilla yöpymistä. Lopuksi toivotteli vielä hyvää loman jatkoa. Ei huono aamuherätys siis loppujen lopuksi, kiitos vahti ja hyvä Suomi!

Telttaleiriä pidettiin reissun ensimmäistä kertaa Cairnsin eteläpuolella Babindan kylän leirintäalueella. Auton mukana saatiin kaksi parin kympin kupolitelttaa, jotka olivat peräisin Kmartista (paikallinen kauppaketju, joka on sekoitus Biltemaa, Kärkkäistä ja Henkkamaukkaa). Teltat ovat pohjasta 120 cm leveitä kahden hengen tilaihmeitä: kun ensin pystytettyyn telttaan laitettiin sisälle noin 140x180x20 ilmapatja sekä Santeri, oli tilaa jäljellä ihmeen vähän. Niinpä päädyttiin pystyttämään toinenkin teltta auton kupeeseen. Pressu vielä kaiken ylitse, ja tuloksena oli viihtyisä 10 neliön kolmio nurmipohjaisella olohuoneella sekä peräkonttikeittiöllä. Sen verran mukavaa oli talostelu Babindassa että telttailtiin kaksi yötä putkeen. Naapurina meillä oli Hong Kongilainen nainen, joka oli liikkeellä Ford Falcon Futuralla (-99). Tultiin siis paremmin kuin hyvin juttuun! Otimme syvästi osaa hänen rikkinäisen ilmastointilaitteensa johdosta. Keskusteltiin reissailusta, kielistä ja kulttuurista. Me opittiin muun muassa, että Hong Kongissa ihmisillä on erikseen kiinalaiset ja englantilaiset nimet! Hän puolestaan oppi sanan "revontulet" sinnikkäällä kahden illan harjoittelulla.

Babindan liepeillä käytiin kirkasvetisellä virralla, jossa oli suuria, sileitä kivenlohkareita. Pääsin koeajamaan uusimman investoinnin, maskin ja snorkkelin! Sumppi-Santeri ei ollut vielä koipineen vesikelpoinen, joten riemua ei päästy tuolloin jakamalla kaksinkertaistamaan. Heti seuraavana päivänä tilanne kuitenkin korjattiin, kun matkalla Cairnsiin ajettiin katsomaan kraaterijärviä Atherton Tablelandsille. Snorklattiin kahdessa eri järvessä ja todettiin iloksemme Santun jalka täysin vesikelpoiseksi!. Ajeltiin Cairnsiin samana iltana ja varattiin sukellusreissu heti seuraavalle päivälle.

Aamuvarhain herättiin puuronkeittoon ja talsittiin noin kilometrin verran satamaan (lähimmät ilmaiset parkkipaikat :D). Unihiekat alkoivat pikkuhiljaa karista, kun laiva suuntasi ulapalle ja saatiin aamukahvia. Vireystilaan nostavasti vaikutti myös merenkäynti, joka muutti noin kymmenen kiinalaismatkustajaa kalpeiksi oksennuspussiin hengittäjiksi (pahoinvointilääkkeitä tarjottiin aluksi, mutta kukaan ei varmaan ottanut, koska niistä veloitettiin 2 $ kipale). Tunnin päästä saavuttiin Suurelle valliriutalle ja fiilikset alkoivat nousta, kun päästiin pukemaan kamppeita. Kohta taas sukellettaisiin! Päästään lipumaan läpi värikkään, taianomaisen maailman, kalojen ja korallin keskellä. Nähdään ehkä rauskuja, isoja kaloja, jopa haita? Joko mennään?!

Maan pinnalle meidät ammattilaiset palautti yksi ohjaajista, joka kehoitti pukemaan märkäpuvut oikein päin päälle :D Siinä nöyränä sitten seliteltiin, että ei olla ennen nähty pukua, jossa vetoketju olisi etupuolella. Kamppeet saatiin kuin saatiinkin päälle ja tarkistettua ja ei muuta kuin meren syliin! Päivän ensimmäinen sukellus meillä oli oppaan ja neljän muun opastettavan kanssa. Siinä porukalla hämmennettiin menemään ja yritettiin saada kaikki pysymään pinnan alla. Oli se omalta puoleltakin vähän totuttelua kuukauden tauon jälkeen, mutta ylpeänä voin kertoa, että pohjaan vajoamisessa ei ollut mitään ongelmia! Laumana polskittiin opasta seuraten ja toisia tönien, ja loppusukelluksesta päästiin jo kunnolla näkemään merenalaista elämää. Sen verran säätöä ja sähellystä kuitenkin oli, että päätettiin yksissä tuumin sukeltaa kaksi jälkimmäistä sukellusta vailla opastusta tai opastettavia. Ja paljon lungimpaa se olikin kahdestaan! Haahuiltiin riuttojen välissä ja ihasteltiin Suuren valliriutan elämää. Molemmilla sukelluksilla löydettiin  jopa takaisin laivalle, vaikkei firma meille kompassia saati navigaattoria suonut.

Suuri valliriutta tuli valloitettua, ja mahtava oli jälleen sukeltaa! Näkyvyys ei ollut aivan yhtä hyvä kuin Thaimaassa eikä nähty haita, mutta pienempiä eväkkäitä kyllä yllin kyllin. Kannatti tulla kauempaakin! Kolmea sukellusta kokeneempana täytyy sanoa, että jatkokurssi paluumatkalla Thaimaassa alkoi houkutella entistä enemmän.. katsotaan keväällä sitten aikataulua (ja tilipussia)!

Sukelluspäivän päätteeksi hankkiuduttiin vielä Cairnsin biitsikentille loppuverryttelemään. Sikäläinen lentopallokulttuuri on ihan mahtava! Joka ilta kentillä on pelit, ja kaikki ovat tervetulleita. Eniten kentillä pelaa aboriginaalitaustaista väkeä, ja on muuten kovia luita joka ikinen! Ja hyviä tyyppejä, kentällä pallon lisäksi läppä lentää. Vaikka kentät on hiekkakenttiä, niin niillä pelataan lähinnä lentopalloa (6 vs 6). Sikäli se on hyvä, että enemmän porukkaa mahtuu mukaan eikä yksi tai kaksi vasta-alkajaa vielä täysin romuta tasoa. Jotkut reissarit olivat asettuneet Cairnsiin pidemmäksi aikaa ihan lentopalloilun merkeissä, kuten maanmiehemme Jesse, jolla oli jo kaksi kuukautta vierähtänyt pelikentillä. Ei huono valinta ollenkaan, sanon ma!

Meidän suunta vaihtui kuitenkin eteläiseksi, sillä Samppa ja Juho odottaa Falconin kyytiä jo kolmen viikon päästä Melbournen lentokentällä. Townsvilleen saakka ajeltiin rauhaisasti ja pistäydyttiin muun muassa Josephine Fallsilla laskemaan luonnon muovaamaa kiviliukumäkeä sekä Wallaman Fallsilla, Queenslandin korkeimmalla yhden pudotuksen vesiputouksella (268m). Pohjalle kun vaelsi, niin niiden kallioseinien juuressa sitä löysi itsensä pienen paikalta. Itse putous ei jylissyt mahtavana vaan valutti vettä vienona suihkuna (kuiva kausi), mutta oli joka tapauksessa vaikuttava ilmestys. Townsvillen kohdalla käytettiin yksi päivä Magnetic islandin retkeen snorklauksen merkeissä. Päivä lilluteltiin Geoffrey Baylla, jonne oli merkitty poijuilla snorklausreitti. Koralli ei ollut niin värikästä kuin Suurella valliriutalla, mutta kaloja jopa monipuolisemmin. Nähtiin valtavia vonkaleita, rauskuja, mureenoita, jopa pieniä haita (ainakin pienempiä kuin me)! Rannalla sai tehdä tuttavuutta kesyiksi ruokittujen pikkukenguruiden, rock wallabien kanssa.

Se oli toissapäivänä.

Eilen ajeltiin etelään päin, surffiaallot jo mielessä.

Tänään heräsin seitsemän jäljestä aamulla riippumatosta,

St. Lawrencen leirintäalueelta, preerian keskeltä

Linnut visersivät, raakkuivat, lauloivat ja rääkyivät, kukin tyylillään

Aurinko matkallaan kohti zeniittiä,

Lämmitti jo!

Aamulenkki, pyrähdys läpi aavan maiseman, ohitse kosteikon

Jossa pelikaanit, hanhet ja sorsat uiskentelivat

ohitse mangoviljelmän rääkyvine papukaijoineen

ja ohitse yksittäisen pomppijan, kengurun,

joka pihamaalta aamupalakseen heinää hamusi.

Takaisin leiriin, kylmä suihku

kaurapuuron keittoon!

Kyytipojaksi kookospähkinää, Kurrimine beachilta omin käsin pihistettyä

sekä munakasta, leipää, kahvia.

Reissussa kun ollaan,

niin joka aamu on kuin lauantaiaamu!

Tai sunnuntai.

Ei kiirettä.

Nyt tien päällä kirjoittelen vänkärillä tätä tekstiä Santun luoviessa Falconia kohti etelää. Aika lailla 5000 km on jo tullut ajoa, ja saattaa toinen mokoma vielä Aussilassa kertyä. Pelkästään Melbourneen on vielä vajaa kolme tonnia! Toisaalta eihän se ole kuin kolmekymmentä tuntia laatuaikaa Falconin ratissa. Ja kun aikaa on kolme viikkoa, jää muille aktiviteeteille kuitenkin 474 tuntia, mikä ei ole hassummin. Aika paljolta ajamiselta oltaisiin säästytty, jos oltaisiin pysytelty Brisbanen korkeuksilla. Todennäköisesti niin oltaisiin myös tehty, jos Santtu ei olisi polttanut jalkaansa. Siinä oli suuri onni onnettomuudessa, sillä Queenslandin pohjoinen tropiikki oli ehdottomasti käymisen arvoinen!

PS. Teknisten ongelmien myötä ei saatu Santun luurista paljoa kuvia vielä ulos, katotaan jos myöhemmin laittaisin lisää!

Kokki 3 ja uus TUOLI!

Eräs ruokahetki keittiössämme

Taas hengitellään säiliöilmaa!

Just sopiva stinger suit?

Tää taitaa sopia paremmin kuitenki!

Löysin varsinaisen preeriavalloittajan hatun! Aitoa nahkaa ja pari tuuletusaukkoa.

 Ja asukuvien myötä terveiset vanhalle kunnon Artulle! :)

Ford Falcon FORTE!

Se vähän keitti tänään, eipä siinä ku iteki sitten kahvin keittoon :)

Sunset on the highway.

Surffausreenejä ja maantien pölyä

On the road.
Puma-huoltoasemalla (E10 1,249 $ / litra) Rockhamptonista satakunta kilometriä etelään.
Falconin etupenkillä, Mäkkärin ilmaisella Wifillä.
Mahassa tomaattinen tonnikalapasta Fordin takaluukulla laitettuna, vastarintaliike burgereille!

Tapahtui McTönaltsin etuovella

Road tripillä tapahtunutta: mittarissa kilometrejä reipas pari tuhatta. Pääpiirteissään: ekat pari päivää ajettiin Sydneysta täyspäiväisesti pois. Oli huono keli eikä kummemmin jaksettu pysähdellä. Byron bay - Gold Coast - akselilla otettiin tuntumaa surffilautoihin nelisen päivää eikä ajeltu juurikaan. Sitten käytettiin Ford "Poju" "Comperwagon" Falcon Forte 4,0 Päivähoidossa Capalabassa. Uudella o-renkaalla (aiemmin öljynkulutus lähenteli kahta litraa tuhannella kilometrillä) ja jakopään hihnalla olikin sitten ilo päästellä kohti Sunshine coastia ja uusia surffausmestoja. Matka meni hilpeästi, Brisbanessa väistettiin kaikki tullimaksulliset tiet ovelilla ratinkäännöksillä ja piinkovalla kartanluvulla. Tullimaksulaite on kyllä hommattuna tuulilasiin, mutta sen annetaan piipata tililtä rahaa vain kuolleiden ruumiidemme yli mikäli mitään muuta ei ole tehtävissä.

Kävipä sitten kahvitauolla harmillisesti, kun kahvi meni kirjaimellisesti reisille. Santun oikealle etureidelle (katso edellinen kuva uudelleen) tarkemmin ottaen, eikä kyseessä itse asiassa ollut kahvi, vaan sen valmistamista varten kuumennettu 95-asteinen vesi. Menetys ei siis ollut valtava, sillä vettä oli reilusti ja saatiin vielä kupilliset Alcafé Aroma Classicia mieheen. Eikä tätä mainiota pikakahvijauhetta hukkaantunut! Etureisi tosin kasvatti rakkuloita, joita paikallinen apteekin täti peitteli siteellä korkeimman omakätisesti. Mainiota palvelua!

Nyt kun Santunkin nahkaa oli vähän saatu poltettua reissussa, täytyi uudelleenarvioida tulevien päivien ajankäyttöä. Oltiin ajateltu kehittää jo loistavia surffaustaitojamme entisestään, mutta jalka siteessä ei aalloille muutamaan päivään mennä. Ihan huippua hommaa tuo aalloilla lautailu muuten. Iltapuurolla puistossa sitten päätettiin lähteä Cairnsiin, Queenslandin Kairoon ja suurelle valliriutalle! Matkaa sinne on roimasti, yli 1600 km Brisbanesta ja Poju hörppii löpöä iloisesti jokaisella kilometrillä. Toisaalta Oulun kämpiltä jos päättäisi lähteä Cairnsiin niin matkaa tulisi vähintään kymmenen miljoonaa metriä (10 000 km). Nyt on siis elämämme tilaisuus! Ja tien päällä ollaan jo, nokka kohti pohjoista. Kasetti-Aux pyörittää jo melko runsaasti joululauluja ja kilometrit taittuvat Pojun pehmoisassa kyydissä kuin siivillä.

Vielä tahtoisin ma kirjoittaa, mutta moottoritie on kuuma!

Home sweet home

PS. Täällä on lämmintä :)

Down under

Niin siinä kävi, että Thaimaa jäi taakse. Kolmen Pohjoisen maan tietäjän tiet erkanivat. Yksi lensi ajassa taaksepäin, kohti auringonlaskua, kotikonnuilleen. kaksi jatkoi puolestaan yhä pidemmälle tulevaisuuteen. Nyt jo yhdeksän tuntia teitä Suomen asukkeja edellä eletään Santun kanssa, Australiassa.

Bungalow in the jungle

Palataan ajassa taaksepäin, Thaimaaseen. Vajaa viikko vietettiin Koh Yao Noin seesteisen rauhallisissa ympyröissä. Koska ei ollut turistisesonki ja koska saaren pääelinkeinot ovat edelleen kalastus ja kumipuiden viljely, oli biitseillä omaa rauhaa ja tilaa temmeltää. Majapaikkana meillä oli oikea viidakon rinnemökki isolla kuistilla, kellarisuihkulla sekä kookospähkinäpuutarhalla. Paistateltiin päivää, rimpuiltiin kookospähkinöiden perässä, kiikuttiin slacklinella, syötiin hyvin ja halvalla. Letkeän rentoja päiviä!

Jotta elämä ei olisi päässyt liian rennoksi, vuokrattiin vuorokaudeksi polkupyörät joilla huristeltiin saaren ympäri. Ja koska pyörät olivat laadukkaita ja varsin maastokelpoisia, takaisin ei käännytty yleisen tien loppuessa ja sorapolun kääntyessä suurin piirtein 45 asteen nousuksi. Suurella hiellä ja vaivalla vääntäydyttiin yli kukkuloiden luottaen, että polku vie saaren vastarannan tielle. Kukkuloiden toisella puolella polku äkisti loppui mangrovemetsäiselle lahdenpoukamalle. Pojilla meinasi jo suru tulla puseroon, kun matka takaisin tulisi olemaan yhtä pitkä ja nousua yhtä paljon, mutta vettä oli jäljellä vain pari hassua desiä mieheen vallitsevan hikoilunopeuden ollessa 5 desiä tunnissa. Sattuipa rannalle tulemaan pari kalastusvenettä. Englannin taitoa miehillä ei ollut, joten elekielellä kerrottiin omaa seikkailua ja kysyttiin vettä miehiltä. Eipä ollut veneissä vettä, mutta miehet rantautuivat ja avasivat riemuksemme vesiputken, jossa he itse peseytyivät ja josta he joivat hyvällä halulla. Eipä siinä sitten jääty syvemmin miettimään thaimiehen ja pohjoisen jermun suoliston bakteerikantojen eroavaisuuksia, kun oli kyse elämän eliksiiristä, vedestä. Juotiin, kasteltiin itsemme ja täytettiin pullot paluumatkalle. Vesi maistui itse asiassa tosi hyvälle eikä siitä mahatkaan jälkeenpäin kummempaa palautetta antaneet. Mitä tästä opimme? Ilo on olla kalamiehen kaveri! (engl. Fisherman's friend)

Pari kuvaa vielä Thaikuista:

Kookospähkinää korkeuksista!

Parasta Thaimaassa

Nuoria lupauksia liinalla

Pojat asian ytimessä

Ausseissa ollaan vietetty 6 yötä ja aika on vierähtänyt hurjalla vauhdilla! Ollaan nimittäin oltu tiiviisti kaupoilla ja nyt on alla auto sekä mukana surffilautaa, keitintä, astiastoa, evästä ja leiriytymiskampetta niin että tien päällä pärjää mukavasti. Viime yönä korkattiin Falconin takaosasto, ja makeat unethan sieltä tuli kun aikansa yritti! Kannatti häärätä ensimmäiset päivät, nyt ei oo kiire minnekään! Paitsi pitää mennä hoitamaan tietulliasioita tänään ettei tarvi maksella huomautusmaksuja huomenna:)

Maantie kutsuu, kuulemiin!

Monsuunituulia

Etelä-Thaimaassa tarkenee. Kun lämpötila on 30 ja ilmankosteus 88, voitaneen puhua trooppisista olosuhteista. Sen tuntee pohjoisen poika nahoissaan, kun paita liimautuu ihoon kiinni ja hiki virtaa valtoimenaan. Ilma on suorastaan tukala. Kadulla tuntuu välillä kuin kävelisi pitkin saunan keskilaudetta nätti-Jussin heittäessä löylyä ylälauteelta. Varjo ja tuulenvire ajoittain ovat enemmän kuin tervetulleita. Toista se on Suomen kesäpäivänä, jolloin ihmiset kerääntyvät auringonvaloon yrittäen imeä mahdollisimman paljon lämpöä ja D-vitamiinia itseensä. Kun lämpöä on yllin kyllin, ei sitä tarvitse varastoida. Tämä pätee myös paikallisessa rakennustekniikassa, jossa eristäminen on täysin tuntematon käsite. Seinä koostuu laudoista, that's it. Ja jos on vähän rakoa niin vaihtuupahan ilma paremmin!

Ensimmäisenä reissuviikkona ollaan siis ainakin hikoiltu. Paljon muutakin on koettu eikä sää ole oikeasti meitä juuri hidastanut! Sitä paitsi ihminen on hyvin sopeutuvainen ja vähä vähältä alkaa neljän vuodenajan tasalämpöisestä kuoriutua trooppinen vaihtolämpöinen. Käyttäytymisellään sopeutumista voi helpottaa huomattavasti. Toimi näin:

1. Jätä kalsarit pois.
2. Juo paljon vettä.
3. Juo välillä myös kookosvettä (tekee hyvää kehon elektrolyyttitasapainolle).
4. Ota rennosti! Hikoilet vähemmän.
5. Vaatetuksesta yhteenvetona sanottakoon: liian vähän kanssa pärjää aina! Pukekoot kukin kuitenkin sen mukaan kuin kehtaavat ihmisten ilmoilla kulkea:)

Oltiin Koh Lantalla ensimmäinen viikko. Jibbailtiin biitsillä, ajeltiin skoottereilla hampaanvälit täyteen kärpäsiä, Syötiin ihan loistoeväitä hintaan 2-3€/ateria, käytiin mangrovemetsässä, poimittiin kookospähkinöitä puista ja suoritettiin laitesukelluskurssi. Jälkimmäisin kesti kolme päivää ja sisälsi neljä sukellusta Koh Haan saaristossa upeilla koralliriuttamaisemilla. Aiemmin sukeltamista kokeilemattomana voin suositella kyllä ihan jokaiselle! Se on meditatiivista. Lipua läpi sinisen veden, ohi kalaparvien, mureenojen, rapujen, käärmeiden, värikkäiden korallien. Rauhassa, puhallellen kuplia regulaattorista. Sukellus kesti aina vajaan tunnin, mutta aika riensi älytöntä vauhtia veden alla, niin paljon oli nähtävää ja ihmeteltävää. 

Tänään vaihdettiin maisemaa Koh Yao Noille. Saatiin oikea viidakkobungalow liaaneineen kaikkineen! Saari on vielä Lantaakin rauhallisempi, vaan se ei meitä harmita. Tekemistä löytyy täältäkin, mikäli riippumatosta tekee mieli nousta. Katsotaanpa tunnin päästä sitten josko sitä. Tai kahden..

Kuvamateriaalia ekalta viikolta:

Bussiaseman VIP-tiloissa

Bungalow life!

Pojat pinalla

Pojat pinnan alla

Hong Kong

Me ollaan jo ihan reissun päällä!

Yhtä lentoa vaille Phuketissa

Ruispalan voimalla, lähes samoilla silmillä.

..ja kuvat sen mukaisia!

Kesä!

Lokakuun 12.

Usva kietoo ympärilleen lehdistä riisutun maan
yöpakkaset 
ne saavat järkevimmät jo asentamaan talvirenkaita
ja karpalonmetsästäjät saaliinsa perään kuuraiselle nevalle
aurinko laskee jo heti päivällisen jälkeen
ja kansa pimeydessä vaeltaa, kalsarein ja villasukin vaatetettuina
veden lämpötila laskee laskemistaan
avantouimarit jättävät kesälaitumensa,
vetävät huopahatun päähänsä, päällystävät raajansa neopreenilla
ja laskeutuvat veden hyiseen syliin.
linnustajat istuvat passissa aamu aamun perään
katsellen auringon nousua
siemaillen kahvia
silmät ja korvat avoinna heräävälle luonnolle.
ja onnen suosiessa,
pelmuuttavat he teerien, sorsien ja kyyhkyjen pyrstösulkia.
näille riistalinnuille ovat tilaa tehneet muuttolinnut,
jotka jo aikapäiviä sitten 
levittivät siipensä
ja suuntasivat nokkansa kohti lämpöisempiä leveyspiirejä. 

Ai miten niin kesä?

No, huomenna lennähdetään poikain kanssa Helsinkiin. Sieltä ylihuomenna aamutuimaan Roomaan, sieltä Bankokiin ja edelleen Phuketiin. Nyt se on käsillä, kauan odotettu reissu! Kesä paiskittiin töitä, laskettiin öitä. Tilipussia kerrytettiin ja varusteita hankittiin. Rinkka on nyt pakattu. Vielä viimeinen yö kotosalla, ja sitten nämä muuttolinnut lennähtävät pakkasta pakoon! Thaimaasta jatketaan Santun kans Ausseihin parin viikon päästä. Sieltä tammikuun huudeilla Uuteen-Seelantiin. Ja sieltä...
Takaisin Suomeen tullaan todennäköisesti huhtikuun aikana eli reissutiimaa kertyy puolisen vuotta. Aika vähän ollaan suunniteltu tai aikataulutettu. Se ei ainakaan tässä vaiheessa harmita. Kun aikaa on paljon, ei ole niin päivän päälle tekemisetkään. Päivä kerrallaan, vaikka sitten riippumatossa maaten!
Ollaan me oikeasti rahtusen mietitty tekemisiä. Ostetaan auto Ausseista. Road trippaillaan pitkin itäistä ja eteläistä rannikkoa. Surffataan. Valloitetaan vuoria (ei äiti, ei vuorikiipeillä). Kolutaan biitsejä ja snorklataan rantavedessä. Bongataan toivottavasti vompatti (varmasti tulee materiaalia mikäli onnistaa). Pelataan biitsiä. Ihmetellään luontoa. Ehkä käydään melomassa, ehkä kiipeilemässä ehkä vaeltamassa..? Ja mikä kesän univajeen keskellä sovittiin: nukutaan ainakin kymmenen tuntia yössä! Uudessa-Seelannissa tehdään mahdollisesti myös töitä.

Pari viikkoa takaperin työhommat saatiin pakettiin. Sen jälkeen on ollut mahtava tulla käymään kotona pohjoisessa, niin kotona kuin Oulun-kämpälläkin. Kun näin reissun kynnyksellä miettii, millaiseen perheeseen on saanut kasvaa ja millaisia ihmisiä on saanut ystävikseen, on valtavan kiitollinen mieli. Reissustamme tulee varmasti unohtumaton - vielä kiikkustuolista käsin voidaan Santun kans iskeä tarinaa, kun painittiin kenguruiden kanssa, soiteltiin didgeridoota Ulurun juurella ja pyydystettiin haita harppuunalla. Kuitenkin, kun kotiinpaluun aika koittaa, tulee fiilis olemaan varmasti hieno, kiitos teidän kaikkien täällä!

Mukavaa ja lumista talvea kotosuomeen! Jos nyt sattuu niinkin ikävästi, että joulukuussakin on vielä loskakelit, muistakaa: kevät ja kestohanget kuitenkin lopulta voittaa ;)

PS. Pyrin kirjoittamaan tänne reissun aikana juttua ainakin silloin tällöin. Saatan saada kuviakin otettua. Eli juttua siis mahdollisesti on luvassa, ei ehkä viikoittain, mutta jos nyt edes toisinaan. Älkäätte siis pysykö linjoilla, vaan ennemmin vaikka hiihdelkää pitkin talvisia latuja läpi aarniometsäin, kera hangen kimmellyksen ja tähtien tuikkeen. Kotiin päästyänne keittäkää kaakaota ja jos sattuu, ettei siinä kaakaon ääressä olekaan juttuseuraa, vilkaiskaa silloin meikäläisen blogia. Että jos se lurjus olisi jotain saanut raapustettua.

Välivuosi

Huoleton maalari etelänmaan,

välivuoteen päätynyt.

Miksi?

Ei koulussa ole ollut liian rankkaa,

vaan mielenkiintoista, hyviä tyyppejä, sopivan haastavaa

Fakta: haikeudella muistan kurssikavereitani, kun luokalle jään.

Ei siis koulu loppuun polttanut,

vaan reissu se poikaa poltteli.

Nostatti keskivaikean reissukuumeen (38,5 °C), 

joka perhosen siivin vatsaontelon tienoilla väpäjää
ja jonka vallitsevana oireena: hyvä työmotivaatio.
Sillä ensi talvella, Maapallon tuolla puolen
kun Suomenmaassa, ystäväiseni, pakerratte yhteiskuntamme hyväksi
niin me poikain kanssa vietetään täysin hyödytöntä aikaa:
surffaten
loikoen riippumatossa
kierrellen nähtävyyksiä
vaellellen
temppuillen ehkä slacklinella
syöden hyvin
tutustuen paikallisiin
ja ties miten.
Päivä kerrallaan, minne matka viekään!
Ja saattaapa reissusta hyötyäkin,
voi esimerkiksi oppia englantia
tai avartaa maailmankuvaansa
tai saada uusia ystäviä. 

Viikko ollaan Juhon kanssa maalata töskätty menemään ja tästä se taas lähtee! Tiukan puurtamisen vastapainoksi päätettiin aloittaa molemmille ihka uusi harrastus, slackline. Kyseessä on erittäin matalan kynnyksen laji! Aloittaakseen tarvitsee vain:
1) Ajatella: "Mitäpä jos aloittaisin slacklinella keikkumisen?"
2) Katsoa youtubesta slackline world cup -videoita ja valikoida sieltä parhaat temput mitä haluaa liinalla vetää
3) Marssia Clas Ohlsoniin ja ostaa 1x kuormaliina (8000kg) sekä 2x pienempää liinaa puiden ympärille solmittavaksi. Yhteensä se tekee 13€/hlö kahdelle (kaksin aina letkeempi)
4) Etsiä hyvä mesta: 2 puuta ja mielellään vähän risuja ja männynkäpyjä. Tietenkin mitä näyttävämmät temput valitsit kohdassa kaksi, sitä julkisemmalle paikalle tulee sinun slacklinesi kanssa hakeutua.
5) Heittää liina puuhun ja svengata!

Todellisuus on, että nyt kaksi kertaa käyneenä olen edelleen täysin kävelemään opettelevainen nuori mies. Fysiikan lainalaisuudet painopisteestä ja kappaleen vakaudesta konkretisoituvat liinalla oivallisesti: Kun hyppäät liinalle, pienenee tukipinta-alasi yhtäkkiä valtavasti. Tällöin painopiste on suorastaan haastavaa saada pidettyä tukipinnan alueella. Töitä tekevät niin keskivartalo, tasapainoaisti kuin olkavarren liikuttajalihakset (ns. tuulimyllyliike, joka edeltää tavallisesti putoamista). Hyvin pitkälti on kyse myös psykologiasta. Kun putoat, olet yleensä jo päättänyt mielessäsi muutamaa sekunnin kymmenystä aiemmin: "No niin, nyt minä kyllä putoan", jonka seurauksena herpaannutat asentosi liinalla. Älä siis päätä putoavasi jos et halua pudota.

Ja muista: "Älä hätäile" -Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille.

Kesän släkkäilyn jälkeen katsotaan kuka on gekko ja kuka gibboni!

Heipä hei 2015

Uusi vuosi, uudet kujeet! Nyt jo edesmennyt 2014 oli kaikin puolin mainio: oli uusia ja vanhoja ystäviä, harrastuksia, opiskelua, työskentelyä ja myös runsaasti opiskelijan elämään kuuluvaa vapaa-aikaa. Vuosi vierähti Oulun ja Helsingin seutuvilla sekä lyhyemmissä määrin mm. Dubaissa, Kanarialla ja niin Suomen kuin Ruotsinkin lapissa. Vuodenvaihde vietettiin kaveriporukalla viimeksimainittujen rajalla Kaaresuvannossa (Karesuando), arktisessa (enimmäkseen nollan asteen lämmössä) kaamoksen valtakunnassa. Mennyttä vuotta makustellessa nousee mieleen päällimmäisenä kiitollisuus. Jälleen on päähän tarttunut lukuisia unohtumattomia muistoja, joita kelpaa sitten kiikkustuolissa kertailla. Olen saanut elää jälleen vuoden pätkän monipuolista, mielekästä ja mielenkiintoista elämää, ja tärkeimpänä tekijänä nostaisin ehdottomasti ystävät. Kiitos teille huikeasta vuodesta!

2015, mitähän mahdat sisältää? Olet kuin talo, jonka kynnykselläsi seison sisään tähyillen. Eteinen ei paljasta vielä paljoa. Uskon kuitenkin sisältä löytyvän ainakin opiskeluhuoneen. Kevään aikana vietän varmasti paljon aikaa siellä. Huoneen työpöydällä on avoinna niin mikrobiologian kuin farmakologian kirjat sekä joukko pienempiä teoksia, kuten ruotsin kieli sekä potilaan haastattelu ja tutkiminen. Toukokuun jälkeen opiskeluhuone voi tuo huone jäädä vähälle käytölle: olen nimittäin alkanut miettiä välivuoden pitämistä. Mikäli näin käy, siirryn syksyllä talon takapihan puutarhaan, Australiaan. Puutarhassa uskon viihtyväni noin puolisen vuotta. Suunnitelmat välivuodesta kirkastunevat kevään aikana.
       Talosta uskon löytäväni huoneen harrastuksille. Huone on melko suuri ja siellä on ainakin kiipeilyseinä, juoksumatto, viulu ja kuorokansio, avanto, laskettelukeskus sekä laskuvarjohyppykenttä. Lisäksi talossa on varmasti keittiö, jossa aion viettää laatuaikaa vuoden jokaisena päivänä!
       Varmasti talossa on myös olohuone, jonne voi kutsua ystäviä ja jossa ei ole pakko tehdä mitään erityistä eli voi halutessaan vain olla öllöttää.
       Paljon on sinussa vielä arvailun varassa, taloseni. Esimerkiksi kesähuoneesta en tiedä vielä paljoa. Innolla käyn sinua tutkimaan ja uskon sinun sisältävän lukuisia seikkailuja ja hienoja hetkiä.

Hyvää uutta vuotta 2015!