Thursday, November 26, 2015

Sukellusta sademetsään ja riutoille

Reilun viikon verran vietettiin aikaa trooppisissa olosuhteissa Pohjois-Queenslandissa Cairns - Townsville -akselilla. Cairnsiin saavuttiin jo maanantaina, mutta sittemmin ollaan sukellushommia odotellessa ajeltu niin pohjois- kuin eteläpuolella kaupunkia palohaavaa parannellen (lukaise edellinen teksti). Sademetsää käytiin samoamasa Cairnsin Botanical gardenista starttaavalla kuuden kilometrin vuoristoisella taipaleella. Olihan siinä petäjäin keskeltä ponnistaneella jannulla ihmettelemistä, kun puiden paksuus oli parhaimmillaan kolmatta syltä, liaanit roikkuivat oksilta ja vihreää oli kaikkialla: jopa puissa kasvoi saniaisia (epifyyttejä eli päällyskasveja, jotka eivät kuitenkaan ole haitallisia loisia kantajilleen)! Hiki virtasi poikain taivaltaessa, ja juomareput tulivat tosi tarpeeseen.

Lämpö ja ilmankosteus alkavat näillä leveysasteilla lähennellä Thaimaan lukemia, ja parina yönä Fordin makuuosastoon olisi kieltämättä kaivannut tuuletinta, ilmalämpöpumppua, kylmäallasta tms. ruuminlämmön laskemiseen käytettävää apuvälinettä. Riippumatto ja teltat ovat tervetulleita vaihtoehtoja näillä pohjoisemmilla leveyspiireillä, koska niissä ilma vaihtuu huomattavasti sujuvammin Falconin takakonttiin verrattuna. Molempia on hyödynnetty vaihtelevalla menestyksellä. Yhtenä iltana mentiin Clifton Beachille ja päädyttiin iskemään riippumatot suoraan rantapalmujen katveeseen illankähmässä. Siinä kelpasi poikain tuijotella tähtitaivasta palmunlehvien lomitse ja kuulostella aaltojen möyrintää rannassa vaipuessaan unten maille…

Seuraavana aamuna klo 6:50 kajahti komento: "Okay guys, get up now! Never want to see u on this beach again, ok?" Se oli puistonvahti, joka moisella tarmolla herätteli meitä uuteen aamuun. Siinä kun pojat sitten ponnahtivat oman maton viereen asentoon seisomaan, kysyi vahti nimiä.
"Mikael"
"And the surname?"
"Mehtälä. It's like-"
"Metsälä. Ai te ootte suomalaisia?" lausahti vahti murtaen. Lähtöjään suomalainen puistonvahti leppyi ja kertoili suomeksi reissareiden olevan heille kauhea vaiva, kun paikalliset asukkaat soittavat heti heille, mikäli joku asettuu rantaan yöksi. Ei kirjoittanut meille sakkoja, kehoitti vain jatkossa välttämään rantakaduilla yöpymistä. Lopuksi toivotteli vielä hyvää loman jatkoa. Ei huono aamuherätys siis loppujen lopuksi, kiitos vahti ja hyvä Suomi!

Telttaleiriä pidettiin reissun ensimmäistä kertaa Cairnsin eteläpuolella Babindan kylän leirintäalueella. Auton mukana saatiin kaksi parin kympin kupolitelttaa, jotka olivat peräisin Kmartista (paikallinen kauppaketju, joka on sekoitus Biltemaa, Kärkkäistä ja Henkkamaukkaa). Teltat ovat pohjasta 120 cm leveitä kahden hengen tilaihmeitä: kun ensin pystytettyyn telttaan laitettiin sisälle noin 140x180x20 ilmapatja sekä Santeri, oli tilaa jäljellä ihmeen vähän. Niinpä päädyttiin pystyttämään toinenkin teltta auton kupeeseen. Pressu vielä kaiken ylitse, ja tuloksena oli viihtyisä 10 neliön kolmio nurmipohjaisella olohuoneella sekä peräkonttikeittiöllä. Sen verran mukavaa oli talostelu Babindassa että telttailtiin kaksi yötä putkeen. Naapurina meillä oli Hong Kongilainen nainen, joka oli liikkeellä Ford Falcon Futuralla (-99). Tultiin siis paremmin kuin hyvin juttuun! Otimme syvästi osaa hänen rikkinäisen ilmastointilaitteensa johdosta. Keskusteltiin reissailusta, kielistä ja kulttuurista. Me opittiin muun muassa, että Hong Kongissa ihmisillä on erikseen kiinalaiset ja englantilaiset nimet! Hän puolestaan oppi sanan "revontulet" sinnikkäällä kahden illan harjoittelulla.

Babindan liepeillä käytiin kirkasvetisellä virralla, jossa oli suuria, sileitä kivenlohkareita. Pääsin koeajamaan uusimman investoinnin, maskin ja snorkkelin! Sumppi-Santeri ei ollut vielä koipineen vesikelpoinen, joten riemua ei päästy tuolloin jakamalla kaksinkertaistamaan. Heti seuraavana päivänä tilanne kuitenkin korjattiin, kun matkalla Cairnsiin ajettiin katsomaan kraaterijärviä Atherton Tablelandsille. Snorklattiin kahdessa eri järvessä ja todettiin iloksemme Santun jalka täysin vesikelpoiseksi!. Ajeltiin Cairnsiin samana iltana ja varattiin sukellusreissu heti seuraavalle päivälle.

Aamuvarhain herättiin puuronkeittoon ja talsittiin noin kilometrin verran satamaan (lähimmät ilmaiset parkkipaikat :D). Unihiekat alkoivat pikkuhiljaa karista, kun laiva suuntasi ulapalle ja saatiin aamukahvia. Vireystilaan nostavasti vaikutti myös merenkäynti, joka muutti noin kymmenen kiinalaismatkustajaa kalpeiksi oksennuspussiin hengittäjiksi (pahoinvointilääkkeitä tarjottiin aluksi, mutta kukaan ei varmaan ottanut, koska niistä veloitettiin 2 $ kipale). Tunnin päästä saavuttiin Suurelle valliriutalle ja fiilikset alkoivat nousta, kun päästiin pukemaan kamppeita. Kohta taas sukellettaisiin! Päästään lipumaan läpi värikkään, taianomaisen maailman, kalojen ja korallin keskellä. Nähdään ehkä rauskuja, isoja kaloja, jopa haita? Joko mennään?!

Maan pinnalle meidät ammattilaiset palautti yksi ohjaajista, joka kehoitti pukemaan märkäpuvut oikein päin päälle :D Siinä nöyränä sitten seliteltiin, että ei olla ennen nähty pukua, jossa vetoketju olisi etupuolella. Kamppeet saatiin kuin saatiinkin päälle ja tarkistettua ja ei muuta kuin meren syliin! Päivän ensimmäinen sukellus meillä oli oppaan ja neljän muun opastettavan kanssa. Siinä porukalla hämmennettiin menemään ja yritettiin saada kaikki pysymään pinnan alla. Oli se omalta puoleltakin vähän totuttelua kuukauden tauon jälkeen, mutta ylpeänä voin kertoa, että pohjaan vajoamisessa ei ollut mitään ongelmia! Laumana polskittiin opasta seuraten ja toisia tönien, ja loppusukelluksesta päästiin jo kunnolla näkemään merenalaista elämää. Sen verran säätöä ja sähellystä kuitenkin oli, että päätettiin yksissä tuumin sukeltaa kaksi jälkimmäistä sukellusta vailla opastusta tai opastettavia. Ja paljon lungimpaa se olikin kahdestaan! Haahuiltiin riuttojen välissä ja ihasteltiin Suuren valliriutan elämää. Molemmilla sukelluksilla löydettiin  jopa takaisin laivalle, vaikkei firma meille kompassia saati navigaattoria suonut.

Suuri valliriutta tuli valloitettua, ja mahtava oli jälleen sukeltaa! Näkyvyys ei ollut aivan yhtä hyvä kuin Thaimaassa eikä nähty haita, mutta pienempiä eväkkäitä kyllä yllin kyllin. Kannatti tulla kauempaakin! Kolmea sukellusta kokeneempana täytyy sanoa, että jatkokurssi paluumatkalla Thaimaassa alkoi houkutella entistä enemmän.. katsotaan keväällä sitten aikataulua (ja tilipussia)!

Sukelluspäivän päätteeksi hankkiuduttiin vielä Cairnsin biitsikentille loppuverryttelemään. Sikäläinen lentopallokulttuuri on ihan mahtava! Joka ilta kentillä on pelit, ja kaikki ovat tervetulleita. Eniten kentillä pelaa aboriginaalitaustaista väkeä, ja on muuten kovia luita joka ikinen! Ja hyviä tyyppejä, kentällä pallon lisäksi läppä lentää. Vaikka kentät on hiekkakenttiä, niin niillä pelataan lähinnä lentopalloa (6 vs 6). Sikäli se on hyvä, että enemmän porukkaa mahtuu mukaan eikä yksi tai kaksi vasta-alkajaa vielä täysin romuta tasoa. Jotkut reissarit olivat asettuneet Cairnsiin pidemmäksi aikaa ihan lentopalloilun merkeissä, kuten maanmiehemme Jesse, jolla oli jo kaksi kuukautta vierähtänyt pelikentillä. Ei huono valinta ollenkaan, sanon ma!

Meidän suunta vaihtui kuitenkin eteläiseksi, sillä Samppa ja Juho odottaa Falconin kyytiä jo kolmen viikon päästä Melbournen lentokentällä. Townsvilleen saakka ajeltiin rauhaisasti ja pistäydyttiin muun muassa Josephine Fallsilla laskemaan luonnon muovaamaa kiviliukumäkeä sekä Wallaman Fallsilla, Queenslandin korkeimmalla yhden pudotuksen vesiputouksella (268m). Pohjalle kun vaelsi, niin niiden kallioseinien juuressa sitä löysi itsensä pienen paikalta. Itse putous ei jylissyt mahtavana vaan valutti vettä vienona suihkuna (kuiva kausi), mutta oli joka tapauksessa vaikuttava ilmestys. Townsvillen kohdalla käytettiin yksi päivä Magnetic islandin retkeen snorklauksen merkeissä. Päivä lilluteltiin Geoffrey Baylla, jonne oli merkitty poijuilla snorklausreitti. Koralli ei ollut niin värikästä kuin Suurella valliriutalla, mutta kaloja jopa monipuolisemmin. Nähtiin valtavia vonkaleita, rauskuja, mureenoita, jopa pieniä haita (ainakin pienempiä kuin me)! Rannalla sai tehdä tuttavuutta kesyiksi ruokittujen pikkukenguruiden, rock wallabien kanssa.

Se oli toissapäivänä.
Eilen ajeltiin etelään päin, surffiaallot jo mielessä.
Tänään heräsin seitsemän jäljestä aamulla riippumatosta,
St. Lawrencen leirintäalueelta, preerian keskeltä
Linnut visersivät, raakkuivat, lauloivat ja rääkyivät, kukin tyylillään
Aurinko matkallaan kohti zeniittiä,
Lämmitti jo!
Aamulenkki, pyrähdys läpi aavan maiseman, ohitse kosteikon
Jossa pelikaanit, hanhet ja sorsat uiskentelivat
ohitse mangoviljelmän rääkyvine papukaijoineen
ja ohitse yksittäisen pomppijan, kengurun,
joka pihamaalta aamupalakseen heinää hamusi.
Takaisin leiriin, kylmä suihku
kaurapuuron keittoon!
Kyytipojaksi kookospähkinää, Kurrimine beachilta omin käsin pihistettyä
sekä munakasta, leipää, kahvia.
Reissussa kun ollaan,
niin joka aamu on kuin lauantaiaamu!
Tai sunnuntai.
Ei kiirettä.


Nyt tien päällä kirjoittelen vänkärillä tätä tekstiä Santun luoviessa Falconia kohti etelää. Aika lailla 5000 km on jo tullut ajoa, ja saattaa toinen mokoma vielä Aussilassa kertyä. Pelkästään Melbourneen on vielä vajaa kolme tonnia! Toisaalta eihän se ole kuin kolmekymmentä tuntia laatuaikaa Falconin ratissa. Ja kun aikaa on kolme viikkoa, jää muille aktiviteeteille kuitenkin 474 tuntia, mikä ei ole hassummin. Aika paljolta ajamiselta oltaisiin säästytty, jos oltaisiin pysytelty Brisbanen korkeuksilla. Todennäköisesti niin oltaisiin myös tehty, jos Santtu ei olisi polttanut jalkaansa. Siinä oli suuri onni onnettomuudessa, sillä Queenslandin pohjoinen tropiikki oli ehdottomasti käymisen arvoinen!

PS. Teknisten ongelmien myötä ei saatu Santun luurista paljoa kuvia vielä ulos, katotaan jos myöhemmin laittaisin lisää!

Kokki 3 ja uus TUOLI!

Eräs ruokahetki keittiössämme

Taas hengitellään säiliöilmaa!

Just sopiva stinger suit?

Tää taitaa sopia paremmin kuitenki!
Löysin varsinaisen preeriavalloittajan hatun! Aitoa nahkaa ja pari tuuletusaukkoa.

 Ja asukuvien myötä terveiset vanhalle kunnon Artulle! :)


Ford Falcon FORTE!

Se vähän keitti tänään, eipä siinä ku iteki sitten kahvin keittoon :)


Sunset on the highway.

1 comment: