Kaamos=masennus?

Se on syksy
kun heräät aamulla ja huomaat:
yhä on pimeää!
kelloa katsot uudemman kerran, varalta
Saisiko vielä nukkua?
melatoniinia kun riittäisi pimeyden keskellä.

Vaan kello ei valehtele
joten pyöränselkään
Keli on se tavallinen:
tuuli on kylmä
penkki on märkä
vesi sataa ämpäristä kaataen,
Vaakatasoon.
Viimeiset lehdenriekaleet puusta
liimautuvat kasvoihin
ja pyörän lokasuoja suojaa polvia myöten - heittämällään loalla.

Syksy.
Linnut lähtevät, etelänmaille
missä tuuli hivelee lämmöllään,
Aurinko levittää kirkkaana säteitään
ja sadekin vain virkistävä ripaus helteessä.
Mikset lähtisi myös sinä?

Nimim. Kanarian reissua odotellen :)

Syksy, myös on sinussa tunnelmaa
toisinaan kun tyynnyt
annat vaahteranlehtien kasautua maahan, punakeltaisena mattona
illalla sytytät tähdet ylle kylmenevien vesien,
pimenevän taivaan kynttilät
ja hiljaisessa yössäsi
muistuttaen talvesta, loistaa aurinkotuuli:
Revontulet.

Ps. Oltiin viikko sitten Rokualla mökki-iltaa viettämässä ja käytiin saunasta järvessä viilenemässä. Ja siellähän ne loimottivat, huikean tähtitaivaan kruununa: syksyn ensimmäiset revontulet!

Mennyttä ja tulevaa

Taas on vierähtänyt pari hassua kuukautta edellisestä kerrasta, kun blogilleni annoin laatuaikaa. Nyt sattuu olemaan koulussa ainakin parin päivän ajan nollataulumeininki, joten eihän tässä auta kuin soittaa sanan säilää! Tuloksena voi hyvinkin olla muutama ylinouseva kvartti ynnä muita riitaisia sointuja. Vaan sehän on nykyaikaa parhaimmillaan, tuottaa jotain uutta ja korvaan särähtävää. Vai?

Viime viikolla tapahtunutta: pyöräilin kouluun pienessä aamujurrissa, kuten tavallista. Erään ylikulkusillan jälkeisessä mutkassa talvi yllätti jälleen. Mustalla jäällä yön aikana pinnoittunut pyörätie sai pyörän eturenkaan sivuittaisen lepokitkan pettämään. Seurauksena tästä rämähdin pyörällä kyljelleen. Pahasti ei käynyt, sillä rannetta tai puujalkaa ei enää oikeastaan yhtään kivistä. No, revenneet housut ovat yhä yhtä revenneet ja pyörävanhuksen kulku muuttui hieman laahaavaksi. Elämäähän se vain on tällainen toilailu, mutta nihkeitä fiiliksiä kieltämättä liittyy tilanteeseen, kun löytää itsensä äkillisesti asfaltin pinnasta, nousee ylös paikat hieman kolottaen ja ennen kaikkea pälyillen, ehtikö kukaan nähdä noloa tilannetta. 

Kiitettävän paljon olen tänä syksynä kerennyt liikkua luonnossa kaupunkilaisuudesta huolimatta, täytyy sanoa. Elokuun alussa käytiin vaeltamassa Kebnekaisella ja toissa viikonloppuna hönkäistiin poikien kanssa iso karhunkierros. Lisäksi ollaan tehty päivä/iltaretkiä notskille niin meren, joen kuin suonkin rantaan. Hienoa on ollut eikä kommelluksiltakaan ole vältytty. Karhunkierroksella yhdeltä kaverilta pyörähti nilkka ja Kebnekaisella toiselta kaverilta naama meni tohjoksi mäenlaskun seurauksena. Pyörähtänyt nilkka hoitui naaman irvistelyllä ja icepowerilla seuraavan 30km ajan, mutta jälkimmäinen meni kopterihommiksi. Jälkeenpäin ajatellen moni asia olisi voinut Ruotsin seikkailussa mennä huonommin, ja onnettomuuden uhri on tällä hetkellä hyvissä voimissa. Kokemus oli kuitenkin melkoisen pysäyttävä. Se mursi nuoruuden kuolemattomuusilluusiota, josta syksyn psykologian kurssillakin on ollut puhetta: onnettomuus voi sattua myös omalle tai ystävän kohdalle eikä vain tuntemattomille ihmisille, joista lehtiin uutisoidaan.

Kuolemattomuusilluusioni siis järkkyi, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan murtunut. Kävin nimittäin pari viikkoa takaperin laskuvarjohypyn alkeiskurssin. Oli mahtavaa päästä taas yläilmoihin, tuulien tuiverrukseen kilometrin korkeuteen Oulusalon lentokentän päälle. Näin reservin auringon paisteessa hyppääminen, etenkin ensi hyppy, jännitti kyllä aika tavalla aiemmasta kokemuspohjasta huolimatta. Uuttakin asiaa piti oppia, liitovarjolla kun hypättiin: varjon ohjaaminen, korkeuden tarkkailu, maalialueelle laskeutumisen kuviot ja maahantulo vastatuuleen. Uloshyppykin oli ennenkokematon: piti kiipeillä siiven alle roikkumaan käsien varaan ja pudottautua vasta sieltä. Varjon auettua jännitys kuitenkin laantui ja ilmassa liitelystä kerkesi nauttimaan jopa minuuttitolkulla! Nyt ollaan kärkytty poikien kanssa hyppykelejä, mutta kahden ensihypyn jälkeen hyppysaldo ei ole vielä päässyt karttumaan. Ensi keväänä sitten kunnolla viimeistään! Itseaukaisuhommiakin olisi mahdollisesti luvassa..

Paljon vois vielä kirjoittaa esim kiipeilystä tai kuorosta, mutta alkaa energiatasot laskemaan niin seuraavaksi otan irti täältä koulun atk-luokasta. Syksy pimenee, ja sehän luonnollisesti tarkoittaa pakoa auringon alle. Varattiin poikien kans syyslomaksi lennot Gran canarialle, joka tuli itselle jo hieman tutuksi huhti-toukokuun taitteessa. Nyt pääsee harjoittamaan D-vitamiinin kartuttamista talvea varten oikein kaveriporukalla! Viime reissun kuvasatoa:

Elämä hymyilee

Jossain takaraivon perukoilla on pyörinyt blogikirjoittelu aika monesti sitten viime postauksen. Etenkin arjesta poikkeavien päivien, viikonloppujen ja reissujen jälkeen. Ja nyt kun koneelle istahdin väsyneenä (työpäivä, lenkkeilyä ja kiipeilyä tänään) kylläisenä (mahassa banaanilätty, porkkanoita, smetanaa ja pari lihapasteijaa) ja tyytyväisenä, päätin että nyt jos koskaan!

Ja että mitenkö menee? Hienosti kaikin puolin, täytyy sanoa. Niin on muuten tuntunut menevän koko blogikirjoitteluhistorian ajan, kun nyt alkaa menneitä postauksia miettimään. Nimittäin kaikki jutut on kirjoitettu jonkin mahtavan reissun jälkeen tai muuten vaan riemuisasti ylistäen elämän ihanuutta. Huonojakin hetkiä ja päiviä on mahtunut sekaan kyllä, vaan niistä ei Miksun blogissa juuri puhuta. Johtopäätös? Bloggaajana taidan olla fiilistelijä.

Yliopisto-opiskeluja Oulun lääkiksessä on takana vuosi ja kaiken kaikkiaan viihdyin sen verran hyvin, että ilmoittauduin eilen läsnäolevaksi myös lukuvuodelle 14-15. Huolimatta tästä seuranneesta 96 euron kirvelevästä menetyksestä lähden toiselle lukuvuodelle iloisin mielin. No, kesälomaa nyt saisi olla vielä kolmaskin kuukausi. Kateus jo vappuna kesälaitumille rientäneitä ja vasta syyskuussa koulun penkille takaisin kömpiviä teekkareita kohtaan on suuri, etenkin kun kesä ei säiden puolesta tunnu pääsevän käyntiin sitten millään! Lohjalla tuli viime viikolla kattotyömaalle lunta, juuri kun piti päästä läimimään uutta maalipintaa peltiin. Siitä sitten siirryttiinkin maalarin sadevapaalle kesäisissä Juhannusviikon tunnelmissa Espoon kämpälle: pyörittelemään lumiukkoja, laskemaan mäkeä ja hiihtämään tuoreessa puuterissa.

Siinäpä alkoi sitten negatiivisuus suorastaan ryöppyämään. On kesään mahtunut lämpimiäkin päiviä ja Juhannusaattona aamua saatiin aloitella ilman paitaa biitsikentällä. Heinäkuuhun kun päästään niin eiköhän ala elohopea edelleen nousta. Mutta se säästä! Kesän vietän siis pk-seudulla ja ansaitsen elantoa maalaten taloja ja niiden kattoja. Työ on hienoa, sillä saa olla ulkona aina kun on hyvä ilma. Eikä sateeseen tarvitse koskaan mennä, paitsi pesuhommiin ja niissä kastuisi nyt muutenkin eli tulkoon vaikka räntää. Työparinani toimii lääkiksestä tuttu kaveri, huikea jätkä kaikin puolin.

Kevääseen ja kesään tähän mennessä yleensä ottaen on mahtunut vaikka mitä hienoa, muun muassa:

• Hiihtovaellettiin poikien kanssa Pallastunturin maisemissa  
• Kävin Gran Canarialla (kuvia laitan joskus ehkä)
• Neljät kaverien häät!
• Pyöräreissu Ahvenanmaalle

Kesä etenee ja pidot senkuin paranee. Tänä viikonloppuna matka käy kohti Pyhäjokea, vuoden kohokohtia ehdottomasti. Kuulemiin!

PS. Onneksi etelässäkin on onnistanut ja ruoanhankinta on välillä onnistunut nollabudjetilla eli dyykkaamalla. Äkkiä ajatellen tämä esi-isiemme metsästys- ja keräilykulttuuriin juurensa juontava jalo ravinnonhankintakeino vaikuttaa helpolta, mutta mukaan mahtuu myös haasteita, vaaroja ja jännitystä Pahinta on luonnollisesti paljastuminen. Tässä lyhyt opetusvideo aloitteleville dyykkareille sekä dyykkauksesta kiinnostuneille. Tämän autenttisen tilanteen taltioinnnin hoiti Juppu.

Lomalla

Rankkaa on koulunkäynti. Tämä viikko: koulua nolla. Ensi viikko: maanantaina tentti, jonka jälkeen alkaakin jo kauan odotettu hiihtoloma, toisin sanoen loppuviikolla ei koulua. Perin ikävää tämä on kieltämättä. Täytyy nukkua pitkään. Syödä aamupalaa pitkän kaavan mukaan. Lueskella, soitella vaikka vähän viulua. Lenkkeillä maraton mielessä, kiipeillä, käydä avannossa. Dyykata ja laittaa gourmet-eväitä. Ehkä jopa nukkua yö metsässä, riippumatossa, kera lukulomailevan abin? Kaikkeen sitä joutuu tässä suuressa kouluttomuuden luomassa tyhjiössä, jota lomaksi kutsuvat.

Viikonloppuna vietimme kavereidemme häitä. Niiden seurauksena saatiin meidänkin kämppään yksi kaveri lisää, nimittäin sulhasen entinen kämppis. Nyt meidän kämppä on erinomaisen viihtyisä alivuokralaisen mukana kaupan päälle tulleiden kalusteiden, mattojen ja stereoiden myötä! Ja vuokrakin putosi kolmanneksen alhaisemmaksi nokkaa kohti. Sitä paitsi mahtijätkä on tämä Ranuan kasvatti, Ivalon sissi ja konetekniikan pänttääjä! Kaikin puolin loistava liike siis.

Toissa viikolla muuten kävi taas väistämätön. Pitkästä aikaa. Luovutin. Isokatu 32 C:ssä se tapahtui. Olisin kyllä tehnyt mokoman jo heti Dubain reissun jälkeen, mutta eivät antaneet. Määräykset olivat muuttuneet ja reissun vuoksi täytyi pitää vielä kuukauden tauko. Odotukset olivat ehtineet kasvaa korkeiksi. Hemoglobiini oli iloinen yllätys, 164! Vaan jostain syystä onnistuin luovuttamaan vaivaiset 200ml. Ehkä neula oli huonosti suonessa? Tai jostain syystä verenpaine oli matalalla, ehkä juuri aiemmin suoritetun avantouinnin myötä? Luovutusmäärän vähäisyydestä huolimatta taas on taisteltava 2kk eteenpäin. Luovuttaminen ei tule kysymykseenkään!

Noh, eiköhän tuota selviydy kun koulukin alkaa vaivaisen 2vkon päästä jälleen;)

PS. Kiipeily on kivaa!

Arrived

15.01.2014

Back to Finland! Nimittain Kirjoittelen Dubai airportin ykkosterminaalista. Kello nakuttaa 03:40 ja Kauan pelatty Ukraine airlines intl rullaa pian kiitoradalla. Koneen pyorat irtoavat radasta 04:35, mikali aikataulussa pysytaan. Taten kirjoitan nyt vasyneen miehen vapaata tajunnanvirtaa saadakseni lisaa sisaltoa blogielamaani.

Tultiin Dubaihin siina kiikun kaakun etta oliko paiva kuudes vai seitsemas tammikuuta. Yo oli ja pinkki tilapaispassi, jolla yksi meista oli liikkeella, pelotti hurjasti omistajaansa ja lennatti perhosia myos muiden matkustajien vatsoissa...

16.01.2014

Ja nyt ollaankin Suomessa. Kirjoitin oikeasti Dubain öisellä lentokentällä jäätävän pitkän setin lomafiiliksistä ja söikö ees hieman ku kone sammu yhtäkkiä siellä ja tänään tulin kattomaan, jäljellä oli vain ylläoleva. Todellisuudessa se varmaan säästi monen huonon jutun julkaisemiselta, sen verran seipäässä sitä oltiin kyseisenä vuorokaudenaikana.

Kello tuli juuri 00.00. Seuraa pieni takauma:

17.01.1994

Oyssin klinikalla syntyi poika. Hän oli toinen lapsi perheessä. Ennen ristitsemistä häntä kutsuttiin Maraksi silloisen päämiehen sekä pulskean ulkomuodon mukaan. Sittemmin hänelle annettiin nimeksi Mikael.

17.01.2014

Huisaa, siitä on jo 20 vuotta! Se on melko pitkä aika. Toisin sanoen yhtä kuin 630 720 000 sekuntia, pyöreästi 0,63 miljardia. Siksi en ikävä kyllä muista syntymäpäivääni kuin eilistä. Sen on täytynyt joka tapauksessa olla huisa kokemus, suoranainen valaistuminen: pimeästä ja lämpöisästä säilöstä suureen, valoisaan, kylmään ja meluisaan maailmaan. Ei siinä ihme jos on pojalla pieni itku tirahtanut.

Sittemmin on maailmasta löytynyt onneksi myös paljon lämpöä, muun muassa Dubaista, Reissasin loppiaisesta eiliseen kolmen kaverin kanssa, joista kaksi oli tuoreita reserviläisiä ja kolmas minuakin reserviläisempi. Mahtava porukka kaiken kaikkiaan! Koluttiin läpi kaupungin kovimmat menomestat, paistateltiin päivän polttamalla hietikolla, tingattiin kilpaa katukauppiaiden kanssa, kyykytettiin niin paikallisia kuin punakonettakin biitsikentällä, ajeltiin sikahalvoilla takseilla, syötiin hyvin (suurin osa meistä), nautittiin mahtavasta aamupalasta (harvat meistä), opiskeltiin arabiaa metrossa (Al ma habbou koodima hia), kerättiin simpukoita ja D-vitamiinia. Nautittiin kesästä keskellä talvea.

Dubai on mahtava kaupunki. Nähtävää riitti metsässä kasvaneelle ruukkilaiselle, joka kotona pihan pisimpään petäjään kiivetessään luuli olevansa maailman huipulla. Kaiken rakennetun hulppeuden keskellä helposti unohtaa, ettei rikkaus kosketa valitettavasti Dubaissakaan kuin harvoja. Meidän hotelliksi valikoitui (määräytyi) opiskelijakukkaron vaikutuksesta Dubai Nova hotel. Lähellä metroa, aamupala. Kaksi tähteä. Mutta ah, niin halpa! Ja jälkeenpäin ajateltuna oli mahtava, että hotellimme sijaitsi ei-niin-hyväosaisella alueella: näimme tavallisten tallaajien elämää. Hotellin lähistöllä, Al Fahidin kapeilla kujilla seikkaillessamme tutustuimme useisiin paikallisiin ja tinkasimme monia yläkerran salaisen feikkitavakaupan pitäjiä aivan uuvuksiin. Lähtöhintamme kun oli tuotteelle kuin tuotteelle 5 Dh (dirhamia, tuttavallisemmin mirhamia, meidän kesken murhamia) eli 1€. Tulipa nautittua myös naapurissa sijainneen museon, Dubain vanhimman rakennuksen mielenkiintoisista näyttelyistä.

Jotain uskomatonta oli Dubaissa pilvenpiirtäjien määrä. Uskomatonta oli myös yksi korkeampi kaikkia muita, Burj Khalifa. Ja sen juurella maailman suurin ostoskeskus. Ja samoilla mestoilla iltaisin puolen tunnin välein näytetyt vesishow't, jotka nostivat kerta toisensa jälkeen kylmät väreet pintaan.

Reissu oli mahtava alku vuodelle! Kiitos Jätkät!